Ampuminen oli nyt jo vaimennut, mutta äänekästä kiljuntaa kuului selvästi alempaa joen varrelta. Byrne astui askeleen vedenrajaan päin.
»Malttakaahan!» kuiskasi tyttö. »Ne tulevat tännepäin — me näemme heidät täältäkin tuota pikaa.» Ja hän veti sakilaisen kyyhkysilleen pensaan taakse.
Äänettöminä he tarkkailivat lähestyvää seuruetta.
»Ne ovat vinosilmiä», virkkoi Byrne, joka aina käytti tätä nimitystä ylpeistä samuraista.
»Niin, ja heidän muassaan on kaksi valkoista miestä», supatti Barbara
Harding, jonka ääni värähti hillitystä kiihtymyksestä.
»Vankeina», sanoi Byrne. »Epäilemättä Halfmoonin kauniin joukkueen jäseniä.»
Samurait marssivat joen äyrästä myöten. Muutamien minuuttien perästä he sivuuttaisivat saaren noin kolmenkymmenen metrin päässä. Billy ja tyttö kyyristyivät suojaavan pensaan taakse.
»Minä en tunne heitä», kuiskasi mies.
»Mitä — mitä — oi, herra Byrne, se ei voi olla mahdollista!» äänsi tyttö, tukahduttaen kiihkoaan. »Nuo miehet ovat Lotuksen kapteeni Morris ja perämies Foster.»
Byrne nousi melkein pystyyn. Seurue oli nyt heidän piilopaikkansa kohdalla.