Sitä ennen hän ei ollut kertaakaan mennyt sen poikki muutoin kuin Byrnen sylissä. Virta oli vuolas ja voimakas. Se oli vähällä pyyhkäistä hänet kumoon, ennen kuin hän oli puolitiessäkään, mutta hänen mieleensäkään ei johtunut luopua yrityksestään.
Iäisyydeltä tuntuneen ajan perästä hän kipusi mantereelle; ja äyrään harjalle noustessaan hän riemukseen näki Byrnen vielä olevan pystyssä ja taistelevan. Foster ja Norris pakottivat vihollistaan peräytymään — heillä ei ollut mitään vaaraa.
Ripeästi Barbara juoksi Byrneä ja samuraita kohti. Pienikasvuisen soturin huulilla väikkyi ilkeä hymy, ja hänen välkkyvä säilänsä heilahti äkilliseen vale-iskuun. Kun Byrne kallistui kömpelösti torjumaan odotettua lyöntiä, pyörähti miekka toiseen suuntaan ja tärähti hänen päähänsä.
Barbara tuli silmänräpäystä liian myöhään pelastamaan, mutta parhaiksi kostamaan. Tuskin oli samurain säilä koskettanut sakilaista, kun Barbara Hardingin kauniin käden heiluttama Oda Yorimoton lyhyt miekka osui hänen sydämeensä.
Kirkaisten hän vaipui uhrinsa ruumiin luo»
Barbara Harding heittäytyi Byrnen viereen. Nähtävästi oli henki sammunut. Parahtaen kauhusta tyttö kallisti korvansa miehen huulille. Hän ei kuullut mitään.
»Tule takaisin! Palaa!» hän valitti. »Anna minulle anteeksi se julma nauru! Oi, Billy, Billy, minä rakastan sinua!» Ja Anthony Harding-vanhuksen, moninkertaisen miljoonamiehen, tytär ja Amerikan ylimystön vesa otti Grand Avennen sakilaisen pään syliinsä ja peitti kalpeat, veriset kasvot suudelmilla.
Samassa Billy Byrne aukaisi silmänsä.
Barbara oli joutunut kiinni itse teossa. Hänen oli mahdoton päästä pujahtamaan pois, ja heleän punan levitessä hänen kasvoilleen kiersi Billy Byrne käsivartensa hänen ympärilleen ja veti häntä alaspäin, kunnes heidän huulensa yhtyivät.
Iällä kertaa ei tyttö tarttunut hänen olkapäihinsä työntääkseen häntä kauas itsestään.