Pian jäi Lotus taaksepäin hänen pienen ikkunansa näköpiirin ulkopuolelle. Toivottomuudesta ja kauhusta valittaen vaipui hän pitkäkseen kovalle vuoteelle, joka täytti hänen vankikoppinsa töisen pään. Hänen isänsä oli jätetty kohtalonsa varaan.
Äkkiä hän heräsi siihen, että hänen hyttinsä ovea avattiin. Kun hän hypähti pystyyn valmiina puolustautumaan uutta vaaraa vastaan, jonka hän luuli itseään uhkaavan, menivät hänen silmänsä levälleen hämmästyksestä tuijottaessaan mieheen, joka seisoi oviaukossa.
»Sinä!» hän huudahti.
VIIDES LUKU
Ristiriitaisia juttuja
»Niin, Barbara, minä se olen», sanoi Divine; »ja Jumalan kiitos, että olen täällä voidakseni tehdä, mitä ihminen voi, tehdä murhanhimoista merirosvojoukkuetta vastaan.»
»Mutta, Larry», huudahti tyttö ilmeisesti ymmälle joutuneena, »kuinka olet sinä joutunut tähän laivaan? Miten olet täällä? Mitä tekemistä sinulla on tämänkaltaisten joukossa?»
»Olen vanki», vastasi mies, »aivan kuten sinäkin. Luullakseni aiotaan meistä vaatia lunnaita. He saivat minut kynsiinsä Friscossa. Iskivät minut tainnuksiin ja raahasivat minut alukseensa lähtönsä edellisenä iltana.»
»Minne he aikovat viedä meidät?» kysyi Barbara.
»En tiedä. Mutta siitä vähästä, minkä olen kuullut heidän keskusteluistaan, lienee heillä mielessä joku kaukainen saari syrjässä vilkasliikkeisiltä kauppareiteiltä. Tyynellämerellä on tuhansia sellaisia, joissa aluksia käy tuskin kertaa kymmenessä vuodessa. Siellä he säilyttävät meitä, kunnes voivat lähteä laivallaan johonkin sellaiseen paikkaan, josta pääsevät yhteyteen Yhdysvalloissa olevien asiamiestensä kanssa. Kun lunnaat on näille asiamiehille maksettu, palaavat he noutamaan meitä ja siirtävät meidät jollekulle toiselle saarelle, josta ystävämme meidät löytävät, tai jättävät meidät sinne, missä olemme, ja ilmaisevat olinpaikkamme niille, jotka suorittavat lunnaat.»