Huomatessaan, ettei häntä vaivattu, suostui Barbara Harding vihdoin Divinen uudistettuihin rukouksiin — yksinäisyys ja pelko olivat pakottaneet hänet seurustelemaan tämän miehen kanssa — ja näyttäytyi usein kannella päiväsaikaan.
Siellä hän eräänä iltapäivänä joutui vastakkain Therieren kanssa ensimmäisen kerran senjälkeen, kun hänet oli ryöstetty. Perämies nosti hattuaan nöyrän kohteliaasti; mutta tyttö vastasi jälleentuntemista odottavaan katseeseen kylmällä, ilmeettömällä tuijotuksella, joka suuntautui hänen lävitseen ja ohitseen, ikäänkuin hän olisi ollut pelkkää ilmaa.
Miehen kasvot punehtuivat hiukan, ja hän jatkoi hetkisen matkaansa, ikäänkuin olisi sopeutunut Barbaran torjuvaan käyttäytymiseen; mutta astuttuaan askeleen tai pari hän äkkiä pyörähti ympäri ja meni tytön eteen.
»Mademoiselle Harding», hän lausui kunnioittavasti, »en voi moittia teitä niistä epäluottamuksen tunteista, joita teillä täytyy olla minua kohtaan; mutta oikeuden nimessä pitäisi teidän mielestäni kuulla minua, ennen kuin langetatte lopullisen tuomionne.»
»En voi kuvitella», vastasi Barbara kylmästi, »mitä voitte esittää puolustukseksenne.»
»Työnantajani ovat pettäneet minua perinpohjaisesti», alkoi Theriere, ehättäen käyttämään hyväkseen tytön vastaukseen sisältyvää äänetöntä lupaa. »Minun annettiin ymmärtää, että koko temppu oli vain leikillinen kepponen, jonka herra Divine aikoi tehdä vanhoille ystävilleen Hardingeille ja näiden vieraille. Sitä ennen kuin he rikkoivat Lotuksen hylyn ja jättivät sen oman onnensa nojaan keskelle valtamerta, ei minulla ollut aavistustakaan, että mitään muuta oli mielessä, vaikka minusta jo ennen sitäkin tapausta tuntui, että asia ajettiin jokseenkin pitkälle pilaksi.
— Minulle selitettiin», hän jatkoi, »teidän ennen lähtöään toivoneen, että joutuisitte johonkin todella jännittävään seikkailuun — että teitä kyllästytti kahdennenkymmenennen sataluvun unelias elämä — harmittelitte romantiikan katoamista meriltä.
— Herra Divine, sanottiin minulle, oli hyvin varakas nuori mies, jonka kanssa te olitte kihloissa ja joka saattoi helposti uhrata tähän meidän muka suoritettavaamme, tavattomaan pilaan tarvittavat suuret kulungit. Minusta ei ollut millään tavoin paha olla siinä mukana, erittäinkin kun en tiennyt mitään retken oletetustakaan tarkoituksesta, ennen kuin juuri Honoluluun saapuessamme. Sitä ennen oli minulle uskoteltu, että herra Divine aikoi vain huvikseen pistäytyä Tyynenmeren eteläosissa.
— Kuten näette, mademoiselle, on minua petetty yhtä pahasti kuin teitäkin. Ettekö salli minun sovittaa erehdystäni olemalla ystävänne? Vakuutan teille, että tarvitsette ystävää keskellä laivantäyteistä roistojoukkoa.»
»Ketä minun on uskottava?» huudahti tyttö. »Herra Divine väittää, että myöskin hänet on pakotettu mukaan tähän puuhaan, mutta kuoleman uhalla eikä petoksella.»