»Sinun olisi parasta tulla kannelle, jossa surmaaminen kävisi mukavammin», huusi yksi heistä sakilaiselle. »Siellä alhaalla saatamme kirveinemme ja kankinemme peitota sinut möykyksi, ja kun sitten lähetämme sinut kotiin, ei äitisi tunne pikku pojuaan!»
»Tulkaa vain tänne ja koettakaa laittaa minusta möyhyä!» kiljui Billy Byrne vastaan. »Minä kykenisin pieksämään teidät koko joukon, vaikka toinen käteni olisi sidottu selän taakse — kuuletko?»
»Laivuri on noutamassa paukkujaan, Billy», ilmoitti Luiseva Sawyer. »Kyllä sinun olisi viisainta tulla ylös tutkittavaksi, jos hän antaakseen sinulle tilaisuuden.»
»Ei sinne päinkään», ärähti Billy »Olisipa minulla kauniit toiveet, kun hän ja Kierosilmä olisivat minua tuomitsemassa. Ei sinä ikinä, Luiseva. Täällä olen ja täällä pysyn siksi, kunnes nujerrun. Mutta usko pois, että nitistän joitakuita, ennen kuin itse lähden. Jos teistä, miehet, jotkut ovat ystäviäni, olisi heidän senvuoksi parasta jäädä ulkopuolelle, etteivät sattuisi saamaan reikää nahkaansa.
— Ja vielä yhden tempun teen, ennen kuin nukun viimeisen kerran. Selvitän noille hyttijehuille, millä kannalla he ovat keskenään. Jollen saa mitään aikaan, ennenkuin sammun, niin nimeni ei ole Billy Byrne!»
Samassa saapui laivuri Simms, tuoden hytistään hakemansa kolme asetta. Hän ojensi yhden Luisevalle Sawyerille, toisen Punaiselle Sandersille ja kolmannen eräälle Wilson-nimiselle miehelle.
»Ja nyt me, hyvät miehet», sanoi laivuri Simms, »menemme kanssiin ja tuomme Byrnen kannelle. Tuokaa hänet elävänä, jos voitte — mutta joka tapauksessa tuokaa hänet!»
Ei yksikään liikahtanut astuakseen kanssiin.
»No, eteenpäin, ja reippaasti!» komensi laivuri.
»Minusta hän kuulosti sanovan ’me’», huomautti yksi merimiehistä.