Ennen kuin laivuri ennätti kannelle, oli Theriere jo komentanut koko miehistön mastoihin käärimään purjeita kokoon; mutta vaikka miehet työskentelivät epätoivoisen kiihkeästi, oli heidän ponnistuksillaan vain osittainen menestys.
Taivas ja meri olivat muuttuneet sairaloisen kellertäviksi, lukuunottamatta valtavaa, mustaa pilveä, joka kiiti alusta kohti lähellä vedenpintaa. Myrskyn ensimmäistä merkkiä seurannut hiljainen, valittava ääni oli paisunut pahaenteiseksi kohinaksi.
Äkkiä sitten iski vihuri Halfmoonin kimppuun, riipaisten mukaansa sen jäljelläolevat purjeet ikäänkuin ne olisivat olleet silkkipaperia, ja lepattavien purjeiden, raakojen ja köysistön mukana meni isomasto, joka katkesi noin kolmen metrin korkeudella kannesta ja paiskautui ylähangan puolista laitaa vasten, niin että sen aiheuttama pauke ja räiske kuului voimakkaampana kuin myrskyn mylvinä.
Hyvinkin puolet Halfmoonin miehistöstä joko putosivat särkyneen takilan mukana mereen tai musertuivat kannelle rysähtäneen maston alle. Laivuri Simms syöksähteli edestakaisin, kirkuen kirouksia, joista kukaan ei välittänyt mitään, ja komennuksia, joita tottelemassa ei ollut ketään.
Omin päinsä piti Theriere huolta kannen alle johtavista aukkoluukuista. Apunaan kourallinen kirveillä varustettuja miehiä koetti Ward hakata poikki taittuneen maston kiinnitysköysiä, sillä sen epätasainen tyvipää jyskähteli laivan kylkeä vasten niin ankarasti, että se nähtävästi tarvitsisi vain muutamia sekunteja puhkaistakseen laivan.
Äärimmäisiä vaikeuksia voittaen saatiin hätäankkuri kyhätyksi ja Halfmoonin keinuvasta keulasta lasketuksi ärjyville aalloille, jotka kasvoivat joka minuutti yhä jättiläismäisemmiksi.
Heikko turvatekele, joka enintään kykeni pitämään laivan keulaa tuulta vasten ja estämään sen heti paikalla hautautumasta aallonpohjaan, tuntui Therierestä vain surkealta keinolta pidentää tuskallista jännitystä odotettaessa välttämätöntä loppua.
Toinen perämies uskoi varmasti, ettei heitä voinut mikään pelastaa, eikä se vakaumus ollut yksin hänellä. Eivät ainoastaan Simms ja Ward, vaan Halfmoonin kaikki kokeneet merimiehet tunsivat, että aluksen tuhoutuminen oli enää vain tuntien, kenties minuuttien kysymys, kun taas vähemmän kokeneet olivat yhtä varmoja siitä, että jokainen uusi aalto merkitsisi sekä laivan että sen miehistön elämän loppua.
Kannella, jolla nyt melkein yhtä mittaa kohisi tonnittain rajusti virtaavaa vettä, kun vuorenkorkuiset aallot toinen toisensa jälkeen huuhtelivat sitä pitkin pituuttaan, oli liikkuminen käynyt mahdottomaksi. Vaivaloisesti koettivat miehet aaltojen väliaikoina päästä alas suojiin. Kurin viimeisetkin rippeet olivat höltyneet. Melkein kaikki olivat ulvovia, sadattelevia, kauhun valtaamia eläimiä, tapellen luukkujen ääressä niiden kanssa, jotka olisivat tahtoneet pitää niitä suljettuina, aina kun vesi uhkaavana vyöryi niitä kohti.
Ward ja laivuri Simms olivat ensimmäisten joukossa pyrkineet epävarmaan turvaan kannen alle. Koko päällystöstä oli ainoastaan Theriere pysynyt tehtävissään viimeiseen saakka, ja nyt hän jännitti kaikki kykynsä pelastaakseen niin monta miestä kuin mahdollista ja samalla säilyttääkseen laivan tuhoutumasta.