Laivuri Simms kehui purjehdustaitoa, joka oli pelastanut Halfmoonin — hänen omaa purjehdustaitoaan tietystikin. Ward kiroili huonoa onnea, kun alus oli tullut kelvottomaksi seikkailun niin tärkeässä kohdassa, hautoen ilkeässä mielessään monenlaisia keinoja kääntääkseen onnettomuuden omaksi edukseen.
Billy Byrne istui keittiön pöydän nurkalla ja kuiskutteli Blancon kanssa. Nämä laivan miehistön valioedustajat suunnittelivat kapteenin väkijuoma-varaston ryöstämistä, kun laskettaisiin maihin, minkä maan läheisyys teki varsin todennäköiseksi.
Tuulen vaimennuttua keinui Halfmoon ankarasti maimrigeilla, mutta sittenkin Barbara Harding, jota monipäiväinen oleskelu ummehtuneessa hytissä ikävystytti, tuli kannelle hengittämään raitista, puhdasta ilmaa.
Tuskin hän oli ennättänyt näkyville, kun Theriere huomasi hänet ja riensi hänen luokseen.
»Kas vain, neiti Harding», huudahti ranskalainen, »on hauska nähdä teidät jälleen kannella. Olen ollut sanomattoman pahoillani teidän puolestanne, kun olette saanut istua yksin hytissänne, ilman ainoatakaan naista seurananne, kaikki nämä hirvittävät, vaaralliset päivät. Tuskin yksikään meistä luuli aluksen voivan kestää niin pitkää ja rajua myrskyä. Saamme kiittää onneamme, kun selviydyimme näin hyvin.»
»Hyvin?» kertasi Barbara Harding, hymyillen väkinäisesti silmäillen Halfmoonin kantta. »Minun mielestäni emme ole selviytyneet hyvin emmekä oikeastaan ollenkaan. Meillä ei ole mastoja, ei purjeita, ei veneitä; ja vaikka en voikaan kehua olevani merimies, niin sen käsitän, ettei meillä ole paljoakaan toiveita päästä maihin veneillä taikka veneittä edessämme olevalle rannalle — se näyttää perin kolkolta.
— Ja sitten on tuuli tyyntynyt, ja kun se alkaa uudelleen puhaltaa, saattaa se ajaa meidät kauaksi maasta tahi jos se painaa meitä maalle päin, särkeä aluksemme pirstaleiksi noiden pelottavien kallioiden juurella.»
»Huomaan teidän olevan liian hyvän merimiehen ilahdutettavaksi epävarmoilla toiveilla», sanoi Theriere nauraen, »mutta teidän on otettava huomioon hyvä tahto — halusin vain antaa teille toivon säteen, joka huojentaisi raskaita huolianne.
— Mutta rehellisesti sanoen uskon, että saatamme keksiä keinon noustaksemme vaaratta maihin, jos aallokko edelleenkin asettuu, kuten se on tehnyt kahden viimeisen tunnin kuluessa. Emme ole paljon kauempana kuin penikulman päässä rannasta, ja hätämastolla ja purjeella, jota miehet herra Wardin johdolla parhaillaan kyhäävät, voimme purjehtia maihin verrattain turvallisesti lievässä tuulessa, joka meidän pitäisi iltapäivällä saada. On vain harvoja rannikkoja, kuinka karun näköisiä hyvänsä ne lienevätkin, jotka eivät tarjoa jonkunlaista jalansijaa haaksirikkoiselle merimiehelle, enkä vähääkään pelkää, että tämä olisi poikkeus säännöstä.»
»Toivottavasti olette oikeassa, herra Theriere», vastasi tyttö; »mutta sittenkin tuntuu minusta väkisinkin siltä, etten maalla ole niinkään hyvässä turvassa kuin olen ollut Halfmoonissa. Kun nämä miehet vapautuvat kurin siteistä, jotka tottumuksen, tapojen ja lakien nojalla hillitsevät heitä aavalla merellä, niin on mahdoton sanoa, kuinka kauheita töitä he tekevät. Vilpittömästi puhuen, herra Theriere, on minun tunnustettava pelkääväni maihinnousua enemmän kuin vaarallista myrskyä, jossa äsken olimme.»