»Mielestäni ei teillä ole paljoakaan pelkäämistä siinä suhteessa, neiti Harding», vakuutti ranskalainen. »Aikomukseni on aivan selvästi osoittaa pitäväni Halfmoonista poistuttuamme itseäni teidän suojelijananne ja voin luottaa useiden miesten kannatukseen. Ei myöskään herra Divine rohkene vastustaa meitä. Sitten voimme varustaa itsellemme oman leirin erilleen laivuri Simmsistä ja hänen puolueestaan, ja siellä suojellaan teitä valppaasti siihen asti, kunnes saamme apua.»
Barbara Harding oli miehen puhuessa tarkkaillut hänen kasvojaan. Therieren huomaavainen kohteliaisuus ja kunnioittava käyttäytyminen häntä kohtaan hänen vankina ollessansa koettelemusviikkojen aikana oli ollut suuresti omiaan haihduttamaan sitä vaistomaista epäluottamusta, joka oli värittänyt hänen ajatuksiaan Therierestä heidän tuttavuutensa alkuaikoina, samalla kun ranskalaisen urotyö, kun hän laskeutui kanssiin aseistetun ja epätoivoisen Byrnen luokse, oli kietonut miehen romanttiseen hohteeseen, joka ei voinut olla vaikuttamatta lumoavasti Barbara Hardingin kaltaiseen tyttöön.
Sitten Barbara muisti sen katseen, jonka hän oli nähnyt Therieren silmissä lyhyen hetken aikana ollessaan lukittuna ranskalaisen hyttiin, jolloin tämä oli paljastanut hänelle Larry Divinen petollisuuden. Siitä ilmeestä ei kukaan lämminverinen tyttö saattanut erehtyä, ja se seikka, että mies oli hillinnyt intohimoaan, puhui selvää kieltä hänen luonteensa hienoudesta ja ritarillisuudesta.
Erittäin luottavaisin tuntein ja ilomielin Barbara Harding senvuoksi antautui Henri Therieren, kreivi de Cadenetin, Halfmoonin toisen perämiehen, suojelukseen.
»Oi, herra Theriere», hän huudahti, »jos vain saatte kaikki järjestetyksi siten, niin kuinka rauhoittunut ja melkeinpä onnellinen olenkaan! Miten voin koskaan palkita teille kaiken sen, mitä olette tehnyt hyväkseni?»
Taaskin hän näki miehen silmien alkavan hehkua rakkaudesta, jonka tunnustamista ei enää käynyt siirtäminen paljoa tuonnemmaksi muutoin kuin valtavan lujan tahdon voimalla.
Rakkautena tyttö sitä piti; mutta rakkauden ja halun aiheuttamat ilmeet ovat kaksosia, joiden erottamiseen tarvitaan paljon elämänkokemusta, eikä Barbara Harding ollut kokenut synnin teillä.
»Neiti Harding», vastasi Theriere, jonka ilmeisesti oli vaikea hillitä ääntään, »älkää nyt kysykö minulta, miten voitie palkita minua; minä —»
Mutta hän nielaisi ne sanat, jotka oli aikonut lausu. Ponnistaen tahtoaan niin voimakkaasti, että se melkein näkyi päältäpäin, hän malttoi taaskin mielensä ja jatkoi:
»Minulle on runsaana palkkiona se, että saan palvella teitä ja siten puhdistautua teidän silmissänne — tiedän teidän epäilleen minua ja niiden tekojeni kunniallisuutta, jotka osaltaan vaikuttivat Lotuksen onnettomaan kohtaloon. Kun te sanotte minulle, ettette enää epäile minua — että pidätte minua sellaisena ystävänä, jollainen tahdon olla, niin olen saanut ylenmäärin runsaan palkkion kaikesta, mitä hyvä onneni on sallinut minun suorittaa teidän mukavuudeksenne ja turvallisuudeksenne.»