»Olkoon menneeksi!» myönsi Theriere. »Miller ja Svensson seuratkoot herra Divineä!»
Ward määräsi puolestaan kaksi miestä, ja viisimiehinen seurue aloitti vaivaloisen kiipeämisen kukkuloille.
Korkealla heidän yläpuolellaan tarkkaili heitä tiheän pensaikon takaa pieni, ruskeaihoinen mies, jonka mustat silmät kiiluivat kapeista, paksuluomisista raoista. Kummallinen, keskiaikainen aseistus ja kaksi tuhoisan näköistä miekkaa antoivat hänelle perin sotaisen näön.
Hänen ohimonsa ja leveä, melkein kiireeseen ulottuva viiru hänen päälaessaan olivat paljaiksi ajellut. Jäljelle jätetty tukka oli liitetty palmikoimattomaksi kimpuksi, joka oli sidottu tiukalle takaapäin ja jonka latva oli käännetty otsan yläreunaan. Kypäri oli maassa hänen jalkojensa juuressa.
Kun seurue lähestyi jyrkänteen harjaa, katosi tähystäjä takanaan olevaan metsään.
Hän oli Oda Yorimoto ja polveutui shogunien Ashikaga-hallitsijasukuun kuuluneesta mahtavasta daimiosta, joka oli paennut Japanista uskollisten samuraittensa seurassa lähes kolmesataaviisikymmentä vuotta sitten, senjälkeen kun Ashikagan suku oli syösty valtaistuimelta.
Tässä syrjäisessä Japanille kuuluvassa saaressa, jonka rannoille vieraita harvoin saapui, olivat maanpakolaiset säilyttäneet koko keskiaikaisen sotaisen hurjuutensa, ja sitä oli yhä lisännyt heidän kanssansa aviollisesti sekaantuneilta, pääkallo-metsästystä harrastavilta alkuasukkailta peritty rajuus. Pienessä siirtokunnassa eivät taiteet eikä kirjallisuus olleet suinkaan päässeet kehittymään, vaan siirtokunta oli päinvastoin vaipunut siihen liittyneiden villien alkeellisen syvään tietämättömyyteen. Vain aseissa ja varustuksissa, sotilaallisessa kasvatuksessa ja kurissa ilmeni vielä siirtolaisten sivistyneiden esivanhempien vaikutusta.
He olivat julmia, kavalia, neuvokkaita villejä, puettuja hautaan vaipuneen menneisyyden pukuihin ja aseistettuja esi-isien teräaseilla. Heillä ei ollut edes heihin sulautuneiden malaijilaisten yksinkertaista uskontoa, jollei vimmaksi yltynyttä pääkallo-metsästyksen halua voida kunnioittaa uskonnon nimellä.
Tällaisten olentojen sääliväisyyden ja armon varaan oli' Halfmoonin haaksirikkoiset todennäköisesti määrätyt, sillä mitäpä mahtaisi kuusitoista miestä, joilla oli ainoastaan neljä revolveria, lähes tuhannelle yltiöpäiselle samuraille?
Theriere, Ward, Simms ja rannalle jääneet merimiehet puuhasivat uutterasti, korjaten talteen Halfmoonin hylyn kappaleita ja muita tavaroita, jotka olivat aaltojen mukana ajautuneet poukaman loivasti viettävään pohjukkaan. Siellä oli vesitynnyreitä, korppunassakoita, vaatetarpeita, säilykepurkkeja ja muita sentapaisia haaksirikko-kapineita.