Herra, jos minä menen Bosambon luo, sanoi hän, — ja puhun hänelle ystävällisesti, eikö hän anna sitä minulle?
— Kuka tietää? sanoi Sanders väsyneesti. — En ole profeetta.
— Jos herrani antaisi minulle kirjan…, ehdotti Sekedimi.
— Tämä ei ole mikään kirjapalaver, sanoi Sanders lyhyesti, — vaan oikeuskysymys miehen ja miehen välillä. Jos minä annan sinulle kirjan vietäväksi Bosambolle, niin mitä minä sanon Bosambolle, kun hän tulee pyytämään kirjaa sinulle vietäväksi?
— Herra, se on totta, sanoi Sekedimi ja meni matkoihinsa. Kahdentoista etevimmän päämiehensä kanssa hän teki matkan Ochorin kylään vieden mukanaan lahjoina vuohia ja suolaa ja raskaita messinkirenkaita.
Bosambo otti hänet vastaan juhlamenoin, otti vastaan hänen lahjansa, mutta kieltäytyi myöntymästä hänen pyyntöönsä.
— Sekedimi, sanoi hän, — olen vahaa miesteni käsissä. En uskalla suututtaa heitä, sillä he rakastavat Msimba Msambaa enemmän kuin suolaansa ja vuohiansa ja vaimojansa.
— Mutta kukaan ei näe häntä ennen kuin sadeajan puolivälissä, sanoi
Sekedimi.
— Viime yönä kuulimme hänen melunsa, väitti Bosambo jyrkästi. — Hän oli hyvin kauhea, ja minun kansani vapisi ja oli ylpeä.
Monta tuntia Akasavan päällikkö tinki ja pyysi, mutta tuloksetta.