Sanders oli silloin selvittämässä naimiskauppaa, jonka pääsisältö oli seuraava: jos mies maksaa kuusi tuhatta matakoa, messinkiputkea, vaimosta ja tässä kahdentoista kuukauden kuluessa naimisesta esiintyy unitauti, onko hänen miehensä oikeutettu saamaan hänen isältään takaisin suoritetun hinnan? Se oli pitkä, pitkä palaver, johon tarvittiin monta todistajaa ja Sanders käsitteli sitä juttuna vahingoittuneen esineen kauppaamisesta ja katsoi myyjän syylliseksi. Todistukset kuitenkin vapauttivat miehen pinteestä, ja jäljelle jäi vain kysymys oikeudesta. Sanders oli saanut jutusta käsitellyksi kolme neljäsosaa, kun Akasavan päällikkö päämiehineen ja orjineen ilmoittautui.
— Herra, sanoi Sekedimi pitemmittä esipuheitta, — olemme kulkeneet pitkän taipalen maita ja tulleet ihmeteltävän väkevien virtojen yli; ja matkalla olemme kohdanneet kauheita vaaroja.
— Saat jättää selitykset seikkailuistasi, sanoi komissaari, — sillä en halua nyt pitkää palaveria. Sano, mitä on sanottava ja mitä on tehtävä.
Sitten Sekedimi kertoi tarinan varastetusta paholaisesta aloittaen siitä, miten hän hieman ivallisena lahjoitti Nopean kävelijän ochorilaisille.
Sanders sattui tietämään kaiken Msimba Msambasta. Sitä paitsi hän tiesi päällikön aivan viime päiviin saakka tarkoin tietäneen, mitä »Vihreä» todella oli.
Hänelle oli tyypillistä, ettei hän koettanutkaan saada päällikköä järkiinsä.
— Jos Bosambo on ottanut Msimba Msamban, sanoi hän vakavana, — ei hän ole tehnyt muuta kuin minkä sinä lupasit.
— Mutta minä puhuin leikkiä, sanoi Sekedimi, — sillä tämä paholainen on meille hyvin rakas, ja kun me emme kuule hänen suurta ääntänsä metsästä, me ikävöimme häntä.
— Odota, sanoi Sanders, — tämähän on se aika, jolloin Msimba Msamba kulkee. Eikö hän tule nopeasti sateiden puolivälissä. Odota, ja hän palaa luoksesi.
Mutta Sekedimi ei ollut odottavalla päällä.