Tyttö ei puhunut enää mitään.

Asian kauhistuttavuus alkoi selvitä. Hän puoliksi pysähtyi, ja mies tarttui raa'asti hänen käsivarteensa.

— Pääni kautta sinä saat elää, sanoi hän, — jos Sandi antaa lupauksen, ettei ketään meistä hirtetä — sillä me olemme Julmat miehet, ja Sandi on nuuskinut minut ilmi.

Tässä puheessa oli toivon välähdys. He pitivät häntä vain panttivankina…

Yö oli tullut, kun he tulivat veden äärelle.

Siinä Fembeni pysähtyi. Hän etsiskeli viidakosta ja veti näkyviin onton puunrungon.

Sen sisällä oli kaksi rautapuupuikkoa, ja kyykistyen lokalin ääreen hän antoi metallinsointuisten kalahdusten kuulua.

Kymmenen minuuttia hän soitti säveletöntä tahtiaan. Kun hän pysähtyi, kuului jostakin järven poikki kaukainen vastaus.

He odottivat, tyttö ja hänen ryöstäjänsä, lähes puoli tuntia. Tyttö herkisti kuuloaan kuullakseen airon ääniä, tietämättä, että vettä ei ollut enempää kuin satasen jaardia ja sen takana ja ympärillä oli suosaari, jolla oli noiden yhdeksän olinpaikka.

Toisten läsnäolon ensimmäinen merkki oli hiljainen kahina, sitten hän näki pimeyden läpi miesten tulevan heitä kohti.