* * * * *
Majan ulkopuolella tulen ääressä istui kahdeksan Yhdeksästä julmasta miehestä. Yksi niistä oli Isisin Oko, joltisenkin voimakas mies.
— Tästä naisesta en pidä, sanoi hän, — ja minun käsitykseni mukaan Fembeni on hullu ja hullun poika, kun hän tuo hänet, ellei hän toisten naisten lailla tule palvelemaan meitä.
— Herra Oko, sanoi Fembeni, — olen perehtyneempi valkoisten miesten tapaan kuin sinä, ja minä sanon sinulle, että jos pidämme tämän naisen, niin meille käy hyvin. Sillä jos Sandi sieppaa sinut tai minut tai jonkun meistä, niin sanomme hänelle: »Meillä on nainen, jota pidät suuressa arvossa, ja jos hirtät minut, niin tapat hänet myöskin.»
Mutta Oko ei vielä ollut tyytyväinen.
— Minä tunnen myöskin valkeita miehiä ja heidän tapojaan, sanoi hän. — Sandi olisi jättänyt meidät, mutta nyt hän ei lepää, ennen kuin meidät on tapettu, sillä Sandin muisti on kuin joki, joka ei koskaan lakkaa juoksemasta.
Eräs akasavalainen teki ilkeän ehdotuksen.
— Sitä me tuumimme, sanoi Oko.
Hän oli jo päättänyt. Hänellä ei ollut sitä mielennokkeluutta, joka oli Fembenille ominainen. Hän näki lopun lopun ja aikoi ahtaa jäljelläolevaan aikaansa niin paljon elämää kuin hänen saavutettavissaan oli.
He istuivat neuvottelussa varhaiseen aamuun tulen loisteen kimmeltäessä heidän rasvatuilla vartaloillaan.