Kello kaksi iltapäivällä, kahden päivänmatkan päässä päämajasta, hän tuli kolmen joen haaraan, jossa laskelmien mukaan vakoojan olisi pitänyt odottaa häntä antaakseen lisätietoja.
Mutta miehestä ei näkynyt merkkiäkään, ja vaikka laiva risteili joella kulkien rannalta toiselle, ei vakooja näyttäytynyt. Sandersilla ei ollut muuta tehtävää kuin jatkaa matkaansa. Hän saapui Akasavan kaupunkiin sinä yönä puolenyön tienoissa kulkien vaivatta hiekkasärkkien ja karien ohi uuden valonheittäjänsä avulla.
Hän kiinnitti laivansa joen keskellä olevan saaren rantaan ja odotti päivänvaloa. Aamun koitteessa »Zaire» tuli Akasavan rantaan; sotilaat istuivat alemmalla kannella jalat riippuen partaan yli ja kiväärit valmiina.
Mutta mitään ei ollut havaittavissa. Kansa kokoontui rannalle katselemaan laivan tuloa, ja puolen tunnin kuluttua Toloni, kuningas, saapui sotilaineen ja neuvonantajineen ynnä rumpuineen — osoittamaan kunnioitustaan.
Sanders meni maihin mukanaan käskyläinen, kulki kylän läpi kuninkaan kanssa ja kuunteli, mitä tällä oli hänelle kerrottavaa.
Sanders ei kysynyt mitään vakoojastaan, koska se olisi ohut turhaa, mutta hän katseli tarkoin ympärilleen.
Kaikki näytti rauhalliselta. Naiset jauhoivat viljaa raajojensa edessä, alastomat lapset leikkivät reippaina kaduilla, heidän naurunsa raikui iloisena, kun käytiin majasta majaan, ja — mikä parasta — miehet olivat hyvällä tuulella.
— Herra, sanoi kuningas, kun Sanders teki lähtöä, — kaikki on hyvin, niin kuin näet, ja minun kansani on täynnä ruokaa ja laiskuutta. Sairautta ei ole, eikä kukaan vahingoita toista.
— Niin on sen vuoksi, sanoi Sanders, joka ei koskaan lyönyt laimin tilaisuutta opettaa hyviä tapoja, — että minun herrani kuningas on antanut teille suojeluksensa ja jokainen voi elää rauhassa vihollisiltaan.
— Niin on, sanoi toinen yksinkertaisesti. — Olemme koiria sinun läsnäolossasi ja sokeita herramme suuren kuninkaan loistavien kasvojen edessä.