Kuningas käyskenteli edestakaisin majassaan. Hän oli pitkä mies, komearakenteinen, ja kantoi päätään korkealla.
— Kaikki ovat kanssani, sanoi hän. — Isisiläiset, ngombilaiset, bomongolaiset…
Hän pysähtyi.
— Ja ochorilaiset, herra kuningas, sanoi poppamies. — Niin, he ovat kanssasi, vaikka heitä hallitseva muukalainen onkin sandilaisia.
— Se asia vaatii miettimistä, sanoi kuningas, — mutta meidän täytyy kuitenkin liikkua nopeasti, sillä Sandi tulee pian takaisin. Hän lähti jo kolme päivää sitten, ja rattaallinen vene kulkee nopeasti.
Sananviejiä tuli ja meni koko sen päivän. Viisi kertaa kuningas nousi levoltaan vastaanottamaan tietoja ja vastaamaan kysymyksiin. Isisiläiset olivat hermostuksissaan; he pelkäsivät Sandia.
Vannoiko kuningas kuoleman nimessä, että jos suunnitelma menisi myttyyn, hän sanoisi Sandille pakottaneensa isisiläiset mukaan uhkauksin ja peloituksin? Ngombilaisilia oli Sandin perheeseen kuuluva kuningatar; pitikö heidän tappaa hänet? Hänellä oli rakastaja, joka voisi hyvin pian hänet murhata, kun kerran hänellä oli pääsy kuningattaren majaan.
— Älkää tappako häntä, lähetti Toloni sanan, — sillä tiedän hänet hyvin kauniiksi. Hän saakoon majan minun majani varjossa.
Pikkuisisiläiset olivat kärsimättömiä. Heidän maassaan oli kaksi lähetysasemaa; oliko ne poltettava?
— Nämä ovat pikku asioita, sanoi kuningas Toloni. — Ensin meidän tulee saada Sandi käsiimme, ja hänet me uhraamme vanhan tavan mukaan. Sitten toiset asiat ovat pieniä ja vähäpätöisiä.