Sinä iltana, kun pimeys tuli ja hänen mitään tietämättömät miehensä istuivat ja rupattelivat tuleen ääressä — suuria tulevia tapahtumia eivät aavistaneet eivätkä tietäneet muut kuin Tolonin neuvonantajat ja eräiden toisten heimojen päämiehet — soi lokali soinnukkaasti kylän ulkolaidoilla.

Kuningas kuuli majansa merkkirummun äänen ja tunsi sen äänestä, että se vastasi jollekin kaukaiselle rummulle.

Majansa edessä, kädet kummallakin korvallisillaan, kuningas kuunteli.

Kolme pärrytystä, nousevia ja laskevia, hidas kalistus, pärrytys, lyönti ja vielä pärrytys.

Se merkitsi Sandia — nopea Sandi, tulinen Sandi, yllättävä Sandi, oikeudenjakaja Sandi.

Kaukainen rumpu ilmaisi kaikki nämä luonteelliset maininnat.

Kahdesti kaukainen lokali kertoi Sandin nimen, sitten pitkä pärrytys, lyhyt pärrytys ja hiljaisuus.

Taas — pitkä pärrytys, lyhyt pärrytys — hiljaisuus.

— Sandi kuolee!

Tolonin ääni oli terävä ja riemukas.