Illalla ennen Sierra Leoneen tuloa hän tapasi tytön istumasta kävelykannen etuosassa yksinään.
— Neiti Glandynne, tervehti hän, ja tyttö nosti silmänsä kylmästi tuijottaen. — Katsokaas, mitä hyötyä on murjottamisesta? Olen päättänyt mennä naimisiin teidän kanssanne.
Tyttö olisi noussut, mutta pelkäsi sen näytelmän toisintoa, jossa hän oli tahtomattaan joutunut esiintymään. Niin hän istui vaiteliaana, ja Burney käsitti väärin hänen käytöksensä.
— En voi saada teitä mielestäni, jatkoi hän. — On kirottua ajatella teidän joutuvan Isisi-joelle ainoana seurananne ihmissyöjät ja raakimukset.
— Kaikenlainen raakalaisuus on parempaa kuin teidän seuranne, sanoi tyttö, ja loukkaus tunnettiin.
Hetken mies seisoi ymmällä raivoissaan, sitten hän vuodatti tytön yli herjaustulvan.
Tyttö käytti hyväkseen Burneyn häväistystä paetakseen. Burney ei nähnyt häntä enää, vaikka tyttö näki hänet, sillä hän katseli venettä, jolla Burney vietiin Sierra Leonessa maihin, sydämensä kevennykseksi.
* * * * *
Komissaari Sanders tuli rannalle kohtaamaan tyttöä, eikä hän mitenkään ollut oivallisella tuulella.
Tyttö näki keskikokoisen miehen, jolla oli yllään tahrattoman valkea puku ja suuri valkea hellekypärä varjostamassa teakpuun värisiksi päivettyneitä kasvoja. Hänen kasvonsa olivat pehmeäihoiset ja leuka hyvin ajeltu, hänen silmänsä vakavat ja kysyvät, hänen jokainen liikkeensä kuvasti reipasta elinvoimaa.