Tyttö viipyi pari päivää päämajassa, ja kolmannen aamuna hänen tavaransa olivat sälytetyt »Zairelle».
Sitä ennen hän tapasi Monrovian Bosambon, joka oli vasiten kutsuttu.
— Tämä mies on sen alueen päällikkö, joka on lähinnä asemaanne, sanoi Sanders, — vaikka te itse asiassa olettekin Isisissä. Olen lähettänyt hakemaan häntä — hakemaan häntä…
— Kehoittaaksenne häntä kaitsemaan minua, hymyili tyttö, ja Sanders hymyili myöskin.
— Suunnilleen niin. Pääasia on, että halusin hänen tapaavan teidät täällä, jotta hän tietäisi teidän olevan minun vieraani ja ystäväni.
Hän sammalsi vähän, sillä Sanders ei ollut tottunut sanomaan kauniita asioita.
Saatettuaan tytön laivaan hän lähetti hakemaan Bosamboa.
— Bosambo, sanoi hän, — tämä nainen on minun heimoani, ja hän tahtoo elää yksin kansasi keskuudessa, joka on kavalaa ja viekasta ja koettaa tuhota hänet, sillä hän on jumalanainen, vaikka hän on myöskin tohtori. Sinulle sanon, että sinun tulee häntä vartioida viimeiseen hengenvetoosi asti ja olla minun sijassani, aivan kuin minä, kaikissa häntä koskevissa asioissa.
Bosambo ojensi kätensä kämmenet ylöspäin.
— Herra, sanoi hän vakavasti, — jos vannoisin Siunatun Neitsyen kautta, jota Liberiassa palvelin, niin en tietäisi, kenen nimessä vannon, sillä olen unohtanut ne pyhät asiat, joita isät opettivat minulle. Mutta pääni ja sieluni kautta ja elämänhaltiani kautta teen niin kuin sanot.