— Tämä ei ole hyvä palaver, sanoi Sanders terävästi. Koirat ovat koiria ja ihmiset ihmisiä; siksi, mies, puhu minun läsnäolossani hyvin muista heimoista, tai joudut suremaan.
— Herra Sandi, sanoi mies katkerasti, — nämä akasavalaiset tahtovat näännyttää meidät, erittäinkin päällikkö Likilivi.
Se oli vanha kyläin välinen kiista, sillä ngombilaiset pitivät itseään yksin oikeutettuina valmistamaan kaikkea, mitä kuului rauta-alaan.
— Sillä, niin kuin tiedät, herra, jatkoi mies, — rautaa on näillä main vaikeata saada.
Sanders muisti muutaman alasimen, joka oli varastettu juuri tässä kylässä, ja nyökkäsi.
— Ja monta vuotta kuluu, ennen kuin nuoret miehet oppivat taian, jolla rauta muokataan. Miten se täytyy kuumentaa, miten jäähdyttää, moukaroida, muodostella ja vasaroida.
— Tiedän sen, sanoi Sanders.
— Ja jos me emme saa niin ja niin paljon suolaa ja niin ja niin monta putkea kultakin keihäänkärjeltä, jatkoi päämies, — niin näännymme, koska…
Se oli vanha tarina, yhtä vanha kuin maailma, tarina työn huonoista tuloksista. Ngombilaiset myivät keihäänsä mitä pienimmällä voitolla.
— Kerran me rikastuimme, sanoi päämies, — koska jokaiselta kouralliselta, minkä työtä tehdessämme söimme, saimme kaksi keihäitä kaupitessamme. Nyt, herra, Ngombista menee keihäitä vähän ja Likiliviltä paljon, kun hän myy halvemmalla.