— Bosambo aikoi tuhota meidät, vahvisti joukko uskollisesti.

— Ja jos me tapamme kaikki ochorilaiset, niin sanomme, ettemme me heitä tappaneet, vaan akasavalaiset.

— Herra, akasavalaiset tappoivat heidät, kertasivat miehet jälleen.

Järjestettyään siten sekä selityksen että todisteet poissaolostaan
Mlaka vei miehet riveihin.

Hämärän harmaassa valaistuksessa Ochorin kylä lepäsi pahaa aavistamatta. Ei ollut tulia kylän kaduilla, ei savun hivenkään kiemurrellut osoittamaan eloa.

Mlakan armeija eteni pitkässä, järjestymättömässä rivissä metsän ja kylän välisen aukean poikki.

— Tappakaa! kuiskasi Mlaka, ja käsky kerrattiin pitkin riviä.

Lähemmäs ja lähemmäs ryömivät hyökkääjät; sitten astui eräästä majasta kylän laidassa ulos Bosambo, yksin.

Hän meni hitaasti keskelle katua, ja Mlaka näki: hoikalla kolmijalalla oli jotakin kiiltävää ja kirkasta ja välkehtivää.

Jotakin, joka sieppasi auringon ensimmäiset säteet niiden koskettaessa puiden latvoja ja lähetti ne liekehtien ja sädehtien takaisin.