Kuusisataa Ngombin sotilasta värähti ja pysähtyi naulittuina paikalleen nähdessään sen. Bosambo tarttui suureen messinkiputkeen ja käänsi sen huolimattomasti osoittamaan suoraan kohti Mlakaa, joka oli kolmenkymmenen askelen päässä.
Aivan kuin saadakseen täyden varmuuden hän kumartui ja tähtäsi pitkin kiiltävää pintaa, ja Mlaka pudotti keihäänsä maahan nostaen ylös kätensä.
— Herra Bosambo, virkkoi hän vienosti, — me tulemme rauhassa.
— Rauhassa saatte mennä, sanoi Bosambo ja vihelsi.
Äkkiä kylä heräsi elämään, aseistettuja miehiä näkyi joka puolella.
Joka majasta heitä riensi aukealle.
— Minä rakastan sinua kuin mies vuohiansa, sanoi Mlaka hartaasti. —
Näin sinut unessa ja sydämeni johdatti minut luoksesi.
— Minä myös näin sinut unissani, sanoi Bosambo. — Sen vuoksi nousin kohtaamaan sinua, sillä Mlaka, Pikku Isisin kuningas, on kuin oma veljeni.
Mlaka, jonka silmät yhä viipyivät messinkipeitteisessä putkessa, sai aatoksen.
— Tätä pyydän sinulta, herrani ja isäntäni, sanoi hän, — pyydän, veljeni, että mieheni saisivat tulla sinun kaupunkiisi ja uhrata, sillä se on tapa.
Bosambo kynsäisi leukaansa miettivästi.