Hyvin hitaasti hän siirteli kuppeja edestakaisin, muuttaen niiden asentoa.
— Suolani keihäitäsi vastaan, sanoi Mlaka päättävästi, sillä hän näki nyt kupin hyvin. Siinä oli pieni naarmu lähellä laitaa.
Bosambo nyökkäsi, ja Mlaka kumartui ja kohotti kuppia. Mutta pallo ei ollut siellä.
Mlaka henkäisi syvään ja kirosi Iwan kautta — joka on kuolema — ja tuntematonta laatua olevien paholaisten kautta, sairauden ja isänsä kautta — joka oli hirtetty — mistä saattoi huomata Mlakan olevan kuohuksissaan.
— Se riippuu silmästä, sanoi Bosambo pahanilkisesti, — niin kuin jokivarrella sanotaan: »Ochorilaiset näkevät…»
— Se on valhe! karjaisi Mlaka. — Ochorilaiset eivät näe mitään muuta kuin tien juosta. Pelataan taas…
Ja taas Bosambo kätki punaisen pallon; mutta tällä kertaa hän sekautui, sillä hän asetti palloa peittävän kupin epätasaiselle paikalle jakkaralla. Ja kupin laidan ja kankaan välissä oli pieni rako, josta pallo paistoi punaisena — eikä Mlaka ollut sokea.
— Bosambo, sanoi hän ylvästellen, — lyön suuren veikan, sillä olen suuren alueen päällikkö, ja sinä olet pieni päällikkö; mutta tällä kerralla panen vetoon kaiken.
— Isisin Mlaka, vastasi Bosambo hitaasti, — minä olen myöskin suuri päällikkö ja Sandin sukulainen naimisen kautta. Olen myöskin jumalanmies ja puhun valkoisten miesten puhetta ja tunnen pyhän Antoniuksen, Markuksen, Luukkaan, pyhän Timoteuksen ja muita väkeviä. Tämä olkoon veto: jos sinä löydät pallon, sinä löydät orjan, jonka nimi on Ochorin Bosambo, mutta jos sinä kadotat punaisen pallon, kadotat maasi.
— Tulkoon mongotauti minuun, ellen puhu totta, vannoi Mlaka, — mutta tähän kaikkeen minä suostun.