Mkaroka sulki silmänsä.
— Kuule, Baas, virkkoi hän hetken kuluttua, — kerro Sandille, että minä valehtelin sanoessani, että Vellim oli kuollut, vaikka kaikki muu oli totta — me otimme jokainen osamme kivistä — sitten menimme takaisin, kun ne eivät olleet meille minkään arvoisia tässä maassa — ja jotakin vaihdoimme rahaksi — ja Vellim yritti tappaa meidät molemmat saadakseen kaikki, kun olimme sieltä paenneet — ja me löimme häntä ja riistimme hänen kivensä, ja hän pakeni metsään…
Hän pysähtyi, sillä hänen oli vaikea puhua.
Jälleen puhuessaan hän puhui kieltä, jota Jordon ei ymmärtänyt — kieltä, jota miehet olivat riidellessään puhuneet.
Hän puhui kiivaasti, huomasi sitten, ettei häntä ymmärretty ja alkoi puhua Ochorin murretta.
— Majassani tulen alla, kuiskasi hän, — on monta kiveä, herra — ne ovat sinun, koska tapoit Vellimin…
Hän kuoli pian sen jälkeen.
Aamulla Jordon puhdisti tulisijasta tuhan ja kaivoi kovettunutta maata. Kahden jalan syvyydestä hän tapasi käärön, joka oli kiedottu moneen kangaskappaleeseeen.
Hän avasi sen innokkaasti, kädet vapisevina.
Siinä oli kaksi- tai kolmekymmentä pavun kokoista ja isompaa kiveä. Ne olivat säännöttömän muotoisia ja hiirenharmaita.