Hänen silmissään oli läikähdyksiä ja väriä, jota Sanders ei ollut ennen nähnyt.
— Ettekö ole iloinen? Olen ollut sellainen hoidettava teille — ja pelkään olleeni pettymys lähetyssaarnaajana.
Se ei näyttänyt tyttöä kuitenkaan surettavan, sillä hän oli onnellinen.
— Kotiin? kertasi Sanders hölmistyneenä.
Tyttö nyökkäsi.
— Uskon teille salaisuuden, sanoi hän, — sillä olette ollut niin hyvä ystävä, että teidän pitää saada tietää — aion mennä naimisiin.
— Naimisiin? toisti Sanders.
Hänen sormensa hypisteiivät kirjettä, jonka hän oli kirjoittanut ja joka oli hänen taskussaan. Hän oli aikonut lähettää sen kanootilla lähetysasemalle ja saapua itse päivää jälkeenpäin.
— Aiotte mennä naimisiin, sanoi hän jälleen.
— Niin, sanoi tyttö, — olin… olin hyvin hupakko, hra Sanders. Minun ei olisi pitänyt tulla tänne — riitelin — tiedättehän, että sellaista sattuu.