Puhuessaan päävaimonsa kanssa asiasta Bosambo sanoi:
— Näin on Sandia toteltu, näin olen minäkin tyytyväinen ja kaikki on tapahtunut Jumalan tahdon mukaan.
— Jos sinä olisit ottanut hänet, Muhamed, sanoi vaimo, joka oli kanonainen ja harras uskovainen, — olisit tullut surulliseksi.
— Kirkkaan valon helmi, sanoi Bosambo vaatimattomasti, — sinä olet elämäni ensimmäinen, niin kuin Jumala tietää; sinun tähtesi olen luopunut muista jumalista ja uskon yhteen, voimakkaaseen ja laupiaaseen; sinun tähtesi olen myöskin ostanut suuren sateenvarjon kanokuninkaiden maihin.
Seuraavana päivänä Bosambo meni metsään eikä palannut, ennen kuin viikko oli vierähtänyt.
Ochorilaisten tapana on, kuten muidenkin heimojen, mennä päällikköä vastaan tämän palatessa metsästämästä, ja outoa oli, ettei kukaan tullut häntä vastaan laulaen norsun laulua.
Kahdenkymmenen miehensä kera hän saapui melkein huomaamatta majalleen.
Puolitiessä kylän kadulla hän tapasi vanhahkon miehen, joka juoksi hänen luokseen.
— Herra, sanoi tämä, — älä mene Fabadinon, ylimmän päämiehesi majalle.
— Onko hänessä tauti? kysyi Bosambo.