Minkä numeron Bosambo olisi tehnyt satunnaisesta tuttavuudestaan Msimba
Msamban kanssa, siihen ei tarvinne kajota.
On kylliksi todeta, että hän joka tapauksessa palasi kyläänsä kadottaen osan arvokkuuttaan, sillä hänen soutajansa, jotka olivat pyhästi vannoneet, etteivät kerro kenellekään Akasavan kylän tapahtumasta, eivät siitä kertoneet kenellekään — paitsi lukuisille vaimoilleen.
Bosambo oli monessa suhteessa nykyaikainen päällikkö. Hän noudatti oikeutta, joka ylipäänsä perustui puhtaisiin tasavertaisuuden periaatteisiin. Jossakin satojen mailien päässä istui Joen Sanders, ja hänen järjestelmänsä mukaan, jäljitellen kuten vain rannikkolainen saattaa, Bosambo toimi omalla haarallaan. Hän rankaisi nopeasti ja noudatti itse lakia, mikäli hänen tuli jotakuta kuulla.
Ei ollut yhtään niin järjestystä noudattavaa päällikköä kuin hän,
muutoin olisi Akasavan Sekedimille koitunut pahan päivän työ, sillä
Bosambo oli ylväshenkinen mies ja nopea puolustamaan arvoansa. Ja
Sekedimi oli pistänyt häneen syvälle.
Mutta Bosambo oli kärsivällinen mies; hänellä oli tunteittensa salaamisen taito suuri niin kuin jokaisella alkuasukkaalla. Sen vuoksi hän odotti antaen asian levätä ja vaimentaen kansansa naurun.
Hänellä oli tukeva virtahevonnahkainen ruoska, joka oli hänelle suurena apuna arvonsa ylläpitämisessä, ja kaikki asiat menivät latuaan, kunnes sateet tulivat ja menivät.
Sitten eräänä päivänä auringon laskiessa hän saapui Akasavan kylään, tällä kertaa mukanaan vain kymmenen soutajaa. Hän meni kylän katujen läpi huomaamatta, pitäen toisessa kädessään keihästä ja kilpeä. Toisessa kädessä hänellä ei ollut muuta kuin ruoskansa, jonka varsi oli ihmeellisesti kaiverruksin koristeltu.
Akasavan päällikkö oli saanut tiedon hänen tulostaan ja oli ihmeissään, sillä Bosambo oli saapunut odottamattomalla tavalla, upeilematta.
— Päivä on koittanut varhain, sanoi hän kohteliaasti.
— Olen vesi, joka kuvastaa kasvojesi valon, vastasi Bosambo käyttäen jokivarren kohteliaisuutta.