— Tapaat minut hyvällä tuulella, sanoi Sekedimi, — ja valmiina kuulemaan sinua.
Bosambo istuutui päällikön eteen.
— Sekedimi, sanoi hän, — vaikka ihoni on musta, polveudun valkeasta, ylhäisestä heimosta ja tunnen heidän taikansa ja heidän jumalansa sangen hyvin.
— Niin olen kuullut, vaikka minä puolestani en pane suurtakaan arvoa heidän jumaliinsa, sillä ne ovat kuulemma omiansa naisille ja lempeäluontoisille.
— Se on totta, sanoi Bosambo, — paitsi yhtä, jonka nimi oli Pietari ja joka oli ahkera korvienleikkaaja.
Sekedimi oli hämmästyksissään.
— Hänestä en ole kuullut, sanoi hän.
— Kun tunnen heidät, sanoi Bosambo, — tulin ennen sateita puhumaan
Msimba Msambasta, Vihreästä, joka kulkee mutkitellen.
— Tämä on lasten puhetta, sanoi Sekedimi, — sillä Msimba Msamba on nimi, jonka isämme antoivat pyörremyrskylle, joka kulkee metsän läpi — eikä se ole jumala.
Sekedimi oli valistunein päällikkö, joka koskaan oli hallinnut
Akasavaa, ja hänen selityksensä Msimba Msambasta oli ainoa oikea.