— Se on totta, sanoi Bosambo. — Olen tullut tänne, sillä kun eilen vieras metsän mies saapui tuoden minulle hiukan vettä ropeessa ja kirsikan vedessä, tiesin, että Vaiteliaat tarvitsevat minua.
Vieras nyökkäsi.
— Niin, on monta vuotta siitä, kun vannoin valan, mutisi Bosambo, — kun olin hyvin nuori, eivätkä Vaiteliaat liiku Ochorin maassa, vaan Nigeriassa, joka on kuukauden matkan päässä.
Hänen vieressään oleva mies maiskautti huultaan.
— Olen täällä, sanoi hän painokkaasti. — Minä, Tambeli, kulkuri, jota myöskin sanotaan miesten-jotka-eivät-ole-kaikki-samanlaisia kuninkaaksi. Lisäksi Vaiteliaitten järjestön korkea-arvoinen mies, pettäjäin leppymätön kostaja ja ju-jun tarkastaja.
— Herra, uskoin niin, sanoi yksinkertainen Bosambo, — sinun korkeutesi vaatimuksen vuoksi. Sano nyt, kuinka voin palvella veljeäni, joka vaeltaa yksin tässä maassa?
Hänen äänessään oli huoleton kysymys, ja vieraasta kauempana oleva käsi sormeili veitsen ohutta, pitkää terää.
— Ei yksin, veli, sanoi vieras merkityksellisesti, — sillä moni seuramme veli katsoo minun tuloani ja menoani.
— Se on yhtä hyvä, sanoi Bosambo luottavasti ja sujutti veitsen ääneti takaisin puiseen tuppeen.
— Voit palvella minua näin, sanoi Tambeli. — Olen Sandia vihaavien kostonhimoisten miesten kuningas, ja katsos, hän on sotilaineen tulossa rankaisemaan minua. Ja hänen matkansa kulkee Ochorin kautta ja hän istuu sinun luonasi päivän.