— Tämä kaikki on totta, sanoi Bosambo ja odotti.
Tambeli pisti kätensä vaippansa alle ja veti sieltä lyhyen bambukepin.
— Bosambo, sanoi hän, — tässä on henki, joka tekee hyvää Sandille. Sillä jos leikkaat pois toista päätä peittävän kumin, niin sieltä tulee sellaista pulveria, jota poppamiehet valmistavat, ja tämä sinun pitää kaataa Sandin hakkelukseen, eikä hän tiedä mitään, ja hän kuolee.
Bosambo otti kepin mitään puhumatta ja pani sen vyötäisillään riippuvaan pieneen pussiin.
— Tämän sinä teet peläten Vaiteliaita, jotka ovat armottomia.
— Tämän minä teen, sanoi Bosambo vakavasti.
Enempää ei puhuttu, ja miehet erosivat sanaakaan sanomatta.
Bosambo palasi majaansa, kun itäinen taivas meni helmenharmaaksi kuin olisi taivaan verho äkkiä poistettu. Hän oli sinä aamuna hiljainen mies, eipä edes Fatima, hänen vaimonsa, saanut hänen kieltään liikkeelle.
Iltapäivällä hän tapasi metsässä kuljeksivan koiran, ja raahattuaan sen paikkaan, jossa ei ollut näkijöitä, hän antoi sille lihaa. Se kuoli hyvin pian, kun Bosambo oli sirotellut lihaan sitä pulveria, jonka Tambeli oli antanut.
Bosambo katseli epämiellyttävää koetta tunteettomana. Kätkettyään tekosensa jäljet hän palasi kylään.