Tambeli kääntyi puolittain Ochorin päällikköä kohti ja sylki sanan suustaan. Hän kokosi kaikki voimansa ja ponnahti jaloilleen heittäytyen suoraan toisen kurkkuun.
Mutta Bosambo oli valmistautunut.
Hänen vasen kätensä ojentui ja tarttui Tambelin olkapäähän painaen miestä, kunnes hän kaatui.
Mies yritti nousta, kaatui jälleen, ja pian hän myöskin vaipui uneen, ensin rauhattomaan, sitten raukeaan kuin väsynyt mies.
Bosambo istui kärsivällisesti.
Pitkän hetken kuluttua hän otti lapion, jonka oli tuonut tullessaan.
— Tambeli, sanoi hän ryhtyessään työhönsä, ankaraan työhön, sillä viiden hengen haudan kaivaminen vaatii paljon lihasvoimaa, — olit hullu, sillä muuten olisit kyllä tietänyt, ettei kukaan minun uskooni kuuluva tapa ystäväänsä ja isäntäänsä. Eikä kukaan korkeahenkinen mies istu kuoleman varjossa. Oi Vaiteliaat, olette nyt hyvin vaiteliaita.
Hän päätti työnsä ja pyyhki hikeä otsaltaan seisoen epäröivänä haudan ääressä. Sitten hän kynsäisi leukaansa miettiväisenä. Hänen mieleensä tuli muisto lähetyskoulusta tuhansien mailien päästä ja ilkeäsilmäisistä katolisista papeista, jotka olivat opettaneet hänelle muutamia juhlamenoja.
Hän pudotti lapion ja polvistui kömpelösti.
— Pyhä Markus ja Luukas ja Johannes, hän rukoili sulkien silmänsä hitaasti, — olen murhannut viisi miestä myrkyllä, vaikka he itse nauttivat sitä minun kehoittamattani. Sen vuoksi he ovat kuolleet, mikä on hyvä asia meille kaikille. Amen.