Sir George oli iäkäs mies, erittäin kalpeakasvoinen ja lumipartainen.
— Muuan sanomalehtimies väitti minun kohtelevan alaisiani niinkuin koiria, sanoi Sanders hitaasti, sillä hän puhui äidinkieltään, kieltä, jota hän harvoin kuuli. — Niin kai teenkin. Toisin sanoen kohtelen heitä niinkuin he olisivat kunnollisia koiria, joita ei yhtenä silmänräpäyksenä silitellä ja toisena potkita, joita ei käsketä makaamaan salin sohvamatolle yhtenä päivänä ja ajeta toisena pois eteisen ovimatolta.
Sir George ei vastannut. Hän oli vaitelias mies, hänellä oli jonkin verran kokemuksia rannikolta, ja hän oli elänyt vuosia Keski-Afrikan yksinäisyydessä tutkien malariahyttysen tapoja.
Sanders ei myöskään keskustellut paljoa, mutta ne kolme päivää, jotka professori vietti päämajassa, olivat kauhistuttavan hiljaisia.
Yhdestä asiasta professori muuttui puheliaaksi.
— Haluan tutkia poppamiehiä, sanoi hän. — Luulen, että maailmassa ei minulle koskaan voitaisi osoittaa suurempaa kunniaa kuin olisi se, että alkuasukkaat nimittäisivät minut poppamieheksi.
Sanders luuli tiedemiehen laskevan leikkiä, mutta kun toinen palasi asiaan yhä uudelleen, vakavana, totisena ja itsepintaisena, niin Sanders kertoi hänelle kaikki kuulemansa tarinat poppamiehistä ja heidän kolttosistaan.
— Mutta ettehän te suinkaan luule voivanne oppia mitään näiltä miehiltä? kysyi Sanders puoliksi leikillään.
— Päinvastoin, sanoi professori vakavana, — luulen voivani tehdä huomattavia lääkeopillisia huomioita seurustellessani heidän kanssaan.
— Sitten te olette yksinkertainen vanha aasi, sanoi Sanders; mutta sen hän sanoi itsekseen.