Kalpea professori jätti hänet neljännen päivän lopulla, ja lukuunottamatta virallista tiedonantoa, että hän oli saapunut rajalle, ei tiedemiehestä kuulunut mitään kuuteen kuukauteen, kunnes eräänä iltana tuli uutinen, että kalpeakasvoinen vanhus oli uponnut kanootin kaatuessa. Hän oli yksin lähtenyt tutkimusmatkalle mukanaan jokin tieteellinen koje, eikä hänestä kuultu enää sen jälkeen mitään, kunnes hänen tuohikanoottinsa löydettiin kumollaan uiskentelemasta joelta.
Sir Georgesta ei löydetty jälkeäkään, ja aikanaan Sanders kokoili kuolleen jäämistön ja lähetti sen Englantiin.
Tähän murhenäytelmään liittyy kaksi huomattavaa tosiasiaa. Toinen oli se, että Sanders ei papereista eikä päiväkirjoista löytänyt minkäänlaisia tieteellisten tutkimusten tuloksia, lukuunottamatta muistikirjaa; toinen oli se, että pieneen kirjaansa tiedemies oli huolellisesti kerännyt ne tarinat, joita Sanders oli hänelle kertonut poppamiehistä. (Sanders tiesi itse sepittäneensä ainakin yhden tarinan professorin huvitukseksi.)
Meni kuusi enemmän tai vähemmän rauhallista kuukautta, ja sitten alkoi se tapausten sarja, joka loihti esiin tarinan Paholaismiehestä.
Se alkoi Pikkujoella.
Siellä oli isisiläinen nainen, joka vihasi miestään, vaikka tämä oli hyvä puoliso, rakensi hänelle majan ja pani vanhemman vaimon palvelemaan häntä. Mies antoi hänelle monta lahjaa, muun muassa messinkisen kaularenkaan, joka painoi monta naulaa ja saattoi hänet kadehdittavimmaksi naiseksi Isisi-joen varrella. Mutta naisen viha miestä, kohtaan oli leppymätön; ja eräänä aamuna hän tuli majastaan näyttäen säikähtyneeltä ja pelokkaalta, ja alkoi vapisevin äänin laulaa kuolemanlaulua konemaisesti ajaen päähänsä pieniä kourallisia multaa, ja kyläläiset menivät majaan ja löysivät miehen jäykkänä ja tuijottavana, tuskanirvistys kuolleilla kasvoillaan ja helvetin tuskat silmissään.
Kahden päivän kuluessa he hautasivat hänet Keskijoelle; ja kun ruumista kuljettava kanootti katosi näkyvistä joen mutkaan, niin nainen astui veteen ja huuhtoi mullan ruumiiltaan ja riisti surulehvät vyöltään.
Sitten hän meni kylään kevein askelin, sillä hänen vihaamansa mies oli kuollut, ja se oli lorun loppu.
Neljä päivää myöhemmin tuli julma, kalpea- ja ruskeakasvoinen, melkein punatukkainen pieni Sanders.
— Mfasa, hän sanoi seisoen naisen majan ovella ja katsoen häneen, kun hän teeskennellyn välinpitämättömästi hienonsi jyviään, — sinun miehesi sanotaan kuolleen.