— Herra, minä puhun.
— Arvelin niin, sanoi Sanders. — Ja puhu nopeasti, sillä muuten teen olosi epämukavaksi.
Jos minulta kysytään, luulenko Sandersin aikoneen käyttää palavaa keppiään, niin minun täytyy totuudenmukaisesti sanoa, että luulen niin; mutta ehkä Sanders tunsi miehensä paremmin kuin minä Sandersin.
Päästyään onnettomasta tilasta miehet juttelivat nopeasti, ja Sanders teki englanninkielisiä muistiinpanoja heidän bomongonmurteisesta puheestaan.
Kuulustelun loputtua Sanders kokosi muistiinpanonsa ja vei miehet laivaansa. Kahta tuntia myöhemmin »Zaire» oli täyttä höyryä matkalla erääseen Akasavan kylään, jonka bomongonkielinen nimi oli Tukalala.
Tukalalassa eleli lähetyssaarnaaja, amerikkalainen metodisti, joka oli siirtynyt kuumevyöhykkeen pakanain keskuuteen voidakseen kasvattaa heidän sydämeensä tietoisuutta Jumalasta.
Sanders ei erityisemmin suosinut lähetyssaarnaajia; hänellä oli todellakin sellaiset käsitykset veljeydestä, että ne eivät olleet hänelle kunniaksi, mutta hän tunsi myötämielisyyttä nuorta miestä kohtaan, joka työskenteli toiveikkaana epäkiitollisella alalla, ja nyt hän käveli kärsimättömänä pienen laivansa komentosillalla, sillä hänen oli välttämättä ehdittävä Tukalalaan ennen eräiden asioiden tapahtumista.
Hän tuli joen mutkaan juuri kun aurinko oli laskemassa puiden taa länteen, ja lähetysaseman edessä oleva valkea ranta tuli selvästi näkyviin.
Hän viittasi kahdella sormella ruorimiehelle: pieni laiva kääntyi melkein sivuvirtaan rantaa kohti, ja joen musta vesi syöksähti vasenta kylkeä vastaan kuin se olisi ollut sulkuportti.
Se höyrysi rannalle; »pukka-pukka-pukka-puk», lauloi silinterinmäntä äänekkäästi.