Kerrotaan, että hänen eronsa Bosambosta oli liikuttava; että Bosambo itki ja syleili hyväntekijänsä jalkoja.
Olkoon sen laita kuinka tahansa, »vuokrakirjat» taskussaan Cuthbert lähti matkaamaan rannikolle karttaen Sandersia. Hän tuli Etebiin ja tapasi alikomissaarin, joka otti hänet vastaan avosylin. Täällä Cuthbert oleili viikon.
Hra Torrington oli näihin aikoihin ahkerassa työssä unitaudin hävittämiseksi: Siihen asti Cuthbert oli ollut siinä käsityksessä, että se oli miellyttävä tauti, jonka pääasiallisin ilmenemismuoto oli kivuton uni. Hän jäi vielä toiseksi viikoksi, sillä Torrington oli perustanut amatöörisairaalan ja otti päivittäin vastaan satakunta sairasta, ja Cuthbert näki kauheita asioita.
— Ja se tulee tsetsekärpäsen puremasta? sanoi Cuthbert. — Näyttäkää minulle tsetse.
Torrington täytti pyynnön, ja kun Cuthbert näki kärpäsen, hän tuli valkeaksi huuliltaankin.
— Jumalani, hän kuiskasi, — tuo on purrut minua!
— Ei siitä seuraa, aloitti Torrington; mutta Cuthbert oli meluten ja kiihkeänä matkalla kantajiensa leiriin.
— Ottakaa kantamuksenne! karjui hän. — Pois tästä kirotusta maasta niin pian kuin pääsemme!
Torrington koetti saada hänet tyyntymään käyttäen filosofista tyyneyttä, mutta hän ei ollut tyynnytettävissä.
Hän jätti Etebin sinä yönä ja leiriytyi metsään. Kolme päivää myöhemmin hän tuli lähetysasemalle, jossa valitti päänkipua ja pistoksia niskassa (hän ei ollut suotta oleillut Torringtonin sairaalassa). Lähetyssaarnaaja, joka päätteli miehen hermostuneisuudesta ja ulkonäöstä, että hän oli sairastunut malariaan, käski hänen levätä jonkin päivän, mutta Cuthbert tahtoi päästä rannikolle. Kahdenkymmenen mailin päässä lähetysasemalta Cuthbert lähetti kantajansa pois ja sanoi, että hän kulkisi viimeiset sata mailia yksin.