Tähän omituiseen ehdotukseen alkuasukkaat suostuivat — sinä päivänä
Cuthbert hävisi ihmisten näkyvistä.
* * * * *
Sanders oli lyhyellä oikomatkalla metsän läpi välttääkseen joen lukemattomia kiemuroita ja mutkia, kun hän äkkiä tuli kuoleman kylään — neljä pientä majaa, jotka oli nopeasti kyhätty kokoon sekavan aluskasvullisuuden keskelle. Hän huudahti, mutta kukaan ei vastannut. Hän oli liian väsynyt mennäkseen mihinkään noista viheliäisistä majoista.
Hän tunsi nämä metsän pikku kylät. Alkuasukkaiden tapa oli viedä vanhat ja kuolevat — erittäinkin ne, jotka kuolivat uneliaasti — kaukaisiin metsiin, ihmisten saavuttamattomiin, ja jättää heidät varustettuina viikon ruoalla ja juomalla kuoleman synkkään yksinäisyyteen.
Hän huusi jälleen, mutta vain metsä vastasi hänelle. Virkeä, äänekäs metsä, joka oli täynnä salaperäistä elämää. Paikalla paloi vielä eloa osoittava tuli.
Sanders jatkoi matkaansa asetettuaan paikalle ruokaa sitä miestä varten, joka oli tehnyt tulen.
Hän oli matkalla tutkimaan Cuthbertin äkillistä katoamista. Se oli laatuaan neljäs matka, jonka hän oli tehnyt. Oli pidetty lukemattomia neuvotteluja.
Bosambo, Ochorin päällikkö, oli vastahakoisesti luovuttanut lahjansa, jotka oli saanut, ja tunnustanut syntinsä.
Herra, sanoi hän, — kun minä olin rannikkoihmisten parissa, minä opin kirjoittamisen konstit — se on kirottu lahja -; muuten koko tätä juttua ei olisi tapahtunutkaan. Sillä kun halusin näyttää miehilleni, miten suuri mies minä olen, niin kirjoitin kirjeen englantilaiseen tyyliin ja lähetin sen viestinviejällä rannikolle ja sieltä edelleen Sierra Leoneen ja kerroin heille menestyksestäni. Sillä tavoin Lontoon ihmiset tulivat tietämään tämän maan rikkaudet.
— Sinä orja ja orjan poika, sanoi Sanders, — jonka minä otin vankilasta johtamaan Ochoria, miksi sinä petit tätä valkoista miestä myymällä hänelle sellaista, mikä ei ollut sinun?