Neiti silitti kaunista poskeaan miettiväisesti.
— Alamme aivan yksinkertaisilla asioilla — oikealla lastentarhalla, ja hiljalleen siitä ylöspäin. Opetan hänelle aakkosia, hieman kasvioppia — hra Sanders, te nauratte.
— En, en nauranut, kiirehti Sanders rauhoittamaan häntä. — Minun kasvoni aina näyttävät siltä — hm… illalla. Mutta sanokaa, osaatteko te kieltä, suahelia, bomongoa, ringiä?
— Se käy vaikeaksi, sanoi neiti miettiväisesti.
— Saanko antaa neuvon? kysyi Sanders.
— Miksei.
— Niin, opetelkaa kieli. — Neiti Calbraith nyökkäsi. Menkää kotiin ja opetelkaa sitä. — Neiti rypisti kulmiaan. — Se vie tieltä suunnilleen kaksikymmentäviisi vuotta.
— Herra Sanders, sanoi hän ylhäisesti, — laskette leikkiä — teette pilaa minusta.
— Taivas varjelkoon! sanoi Sanders tyynesti, — olisinko minä todella niin sukkela.
Kertomuksen loppu, mikäli se koskee nti Clinton Calbraithia, oli se, että hän meni Isisiin, oli siellä kolme päivää ja tuli takaisin kauhuissaan.