— Ja niin, sanoi Sanders, — sinä et saanut mitään.
— Herra, niinkuin sanot, huokasi isä.
— On selvää, sanoi Sanders, — että on tehty vääryyttä, sillä ei kukaan mies saa naista maksamatta siitä. Ajattelen, lisäsi hän harrastaen eräänlaatuista huumoria, joka joskus sai hänet valtaansa, — että miehen tulee maksaa kahdesti, kerran naisen isälle ja sitten koko ikänsä vaimolleen — mutta olkoon sen laita miten tahansa.
Kuusi viikkoa myöhemmin, miettimisen jälkeen, Sanders lähetti sananviejän Suuren kuninkaan luo vaatimaan naisen hintaa.
Mitä sanantuojalle tapahtui, jätän mieluummin kertomatta. Mies tapettiin, on ainakin sanottava. Juuri ennen kuolemaansa, kun kuoleman tuntu jo oli hänen kasvoillaan ja hänen kurja ruumiinsa oli laskeutumassa ikuiseen lepoon, hänet vietiin erääseen paikkaan kuninkaan majan eteen, ja Daihili tanssi henkien tanssin. Tämä tiedetään.
Sanders ei tehnyt mitään; eikä Britannian hallitus tehnyt mitään, mutta kiireellisiä nootteja vaihdettiin lähettiläiden ja ministerien kesken Pariisissa, ja siihen loppui koko juttu.
Kaksi Ikelin vakoojaa meni suuren kuninkaan maahan. Toinen tuli takaisin kertoen, että tanssiva tyttö oli kuninkaan mielivaimo ja että hänen oikkunsa hallitsivat kansojen kohtaloita. Hän ilmoitti myös, että tämän solakan tanssivan tytön vuoksi monet miehet, neuvonantajat ja sodanpäämiehet olivat kuolleet kuoleman.
Toinen vakooja ei palannut.
Nähtävästi hänen kiinnisaamisensa aiheutti sen, että tyttö lähetti sotajoukon Ikeliin, sillä hän ehkä luuli oman kansansa vakoilevan häntä.
Eräänä päivänä suuren kuninkaan soturit saartoivat Ikelin kylän, eikä yksikään mies, nainen eikä lapsi välttänyt kohtaloaan.