Gerdan syntymäpäivän johdosta oli Kerttulassa nyt paljo puuhaa, ja Gerda, joka aavisti jotakin olevan tekeillä, pysyi kiltisti huoneessaan. Vanha Mari leipoi syntymäpäivärinkelin, ja asessorin rouva kulki vispilä kädessään ja näytti tuumivalta; se kyllä koski tuota tavallista kaakkua, jonka jokainen lapsi oli tottunut saamaan nimi- ja syntymäpäivänään. Meeri ja Helka leipoivat pieniä rinkeliä ja muita pikkuleipiä ja pitivät sitä paitsi salaisia neuvotteluja Vihtorin kanssa, joka tuli tuon tuostakin harjoittamaan pientä kööriä, jota oikeastaan maisteri johti.
"Oi terve sinä impi suloinen,
Sä kukka elon keväimen!
Oi terve sulle, joka nyt
Oot kahdeksantoista täyttänyt!"
Näin alkoi Gerdan kunniaksi sepitetty komea runo, jota laulettiin tutulla nuotilla. Jotta päivän sankaritar ei kuulisi laulua ennen aikaansa, täytyi harjoitukset pitää leivintuvassa leipälautojen ja taikina-astioiden välissä. Mutta tuollaisia jokapäiväisiä asioita ei kukaan ajatellut, kaikkein vähimmän nuori johtaja, joka hiki päässä käytti leipäpistintä tahtipuikkona kädessään. Vähätpä siitä, kun kaikki vain kävi "lennokkaasti".
Asiat olivat hyvin järjestetyt huomispäivää varten. Nyt riippui menestyminen ainoastaan siitä, tulisiko ilma kauniiksi. Paljo ennusteltiin illallista syödessä, ja monta levotonta katsetta tähdättiin taivasta kohden. Hyvä, että aurinko kuitenkin laskeutui kultaan ja purppuraan.
Vihdoinkin odotettu päivä valkeni. Onneksi se viittoi hyvää huomenta kirkkaalta pilvettömältä taivaalta, ja keveinä kuten hengettäret sipsuttivat Helka ja Meeri alas portaita, yhtyäksensä toisiin, jotka olivat koossa Gerdan akkunan alla. Meeri oli purskahtamaisillaan nauruun, juuri kuin heidän piti ääntä ottaman, ja uninen Bruuno lauloi silmät vielä puoli ummessa; mutta laulu kävi kuitenkin välttävästi. Kun he olivat lopettaneet, hämmästytti Gerda heitä sillä, että hän täysin puettuna ilmaantui akkunan eteen kätten taputuksella heitä kiittämään. Turhaa oli ollut koettaa häntä herättää!
Verannalla seisoi koristettu nimipäiväpöytä kukkineen ja lehtineen. Siinä oli äidin kaakku ja vanhan Marin pöhöinen rusinarinkeli. Lahjoja oli myöskin sekä pienempiä että suurempia. Oli korukantinen saksalainen runokokoelma, jonka vanhemmat olivat antaneet; Freedrikiltä oli valokuva ja herra Kontiolta hänen runonsa kauniisti piirrettynä ruusunpunaiselle paperille. Haarald ja Pentti lahjoittivat kopallisen kauniita mansikoita, ja sokea Leena oli tuonut tuokkosellisen tuoreita munia. Kaikki olivat muistaneet Gerdan syntymäpäivää, ja Gerda oli oikein liikutettu, kun hän katseli koristettua pöytää ja näki, miten siinä ilmaantui paljo rakkautta.
— Näetkö, miten kaakku näyttää keltaiselta ja makealta — sanoi Ester.
— Etpä tietänyt, että me olimme mansikoita poimimassa eilen — uhoilivat kaksoiset.
— En ollenkaan!
— Lilli on itte palmitoinnut maton — kertoi nuorin lapsi.