* * * * *
Valaisevan keskustelun jälkeen rouva Fisherin kanssa Lily oli nähnyt vähän Rosedalea, mutta niissä parissa kolmessa tilaisuudessa, jolloin he olivat tavanneet, Lily huomasi selvästi voittaneensa yhä enemmän hänen suosionsa. Ei saattanut olla epäilystäkään, etteikö Rosedale ihaillut häntä enemmän kuin koskaan, ja hän luuli riippuvan vain hänestä itsestään tuon ihailun kohottamisen siihen määrään, että se voittaisi sopivaisuudesta johtuvat epäröimiset. Tehtävä ei ollut Lilylle helppo; mutta hänen ei ollut myöskään helppoa hautoa pitkinä unettomina öinään ajatusta siitä, mitä George Dorset oli niin ilmeisesti valmis tarjoamaan. Valittavana oli kaksi pahaa, toinen oli hänelle vähemmän vastenmielinen. Olipa vielä hetkiä, jolloin avioliitto Rosedalen kanssa näytti hänestä ainoalta kunnialliselta keinolta selviytyä vaikeuksistaan. Kaikki hälveni hänen mielessään aineellisen hyvinvoinnin sumuun, jossa hänen hyväntekijänsä persoona pysyi ihmeen epämääräisenä. Hän oli oppinut pitkinä unettomina hetkinään, että oli asioita, joita ei ollut hyvä ajatella, keskiyönunia, jotka oli kaikin mokomin manattava pois — ja näihin kuului myöskin hänen oman itsensä kuvittelu Rosedalen vaimona.
Bry'iden Newport-menestyksen rasittamana — kuten hän itse suoraan tunnusti — Carry Fisher oli vuokrannut syyskuukausiksi pienen talon Tuxedosta, ja sinne oli Lily lupautunut Dorsetin käynnin jälkeisenä sunnuntaina. Vaikka oli melkein päivällisaika hänen saapuessaan, oli hänen emäntänsä vielä ulkona, ja tuon pienen, hiljaisen talon rauha toi hänen mieleensä rauhan ja kodikkuuden tunnetta. Saattaa epäillä, oliko Carry Fisherin ympäristö koskaan ennen herättänyt sellaista tunnetta. Mutta sitä maailmaa vastaan, jossa Lily oli viime ajan elänyt, oli huonekalujen oikeassa sijoituksessa ja häntä saattavan sisäkön rauhallisessa tottuneisuudessa levon ja vakavuuden leima. Rouva Fisherin epäsovinnaisuus olikin loppujen lopuksi pelkkää pinnallista, peritystä seuraelämän uskontunnustuksesta poikkeamista, sen sijaan kuin Gormerin piirin tavat edustivat heidän ensimmäistä yritystään muovailla sellainen uskontunnustus omaa itseään varten.
Euroopasta palattuaan tämä oli ensi kerta, jolloin Lily oli huomannut olevansa omassa seurapiirissään, ja perhetuttavuuksien muuttuminen oli ehkä saanut hänet luulemaan laskeutuessaan ennen päivällistä alakerrokseen — joutuvansa vanhojen seurustelutoveriensa piiriin. Mutta tämä toivo haihtui heti hänen harkitessaan, että hänelle uskollisina pysyneet ystävät olivat juuri niitä, jotka olivat vähimmän halukkaita johtamaan häntä sellaisiin tapaamisiin, niin että hän tuskin hämmästyikään tavatessaan Rosedalen kotoisasti kyyryllään vierashuoneen uunin ääressä emäntänsä pikku tyttären edessä.
Lilylle ei ollut yllättävää huomata, että Rosedale oli valittu hänen ainoaksi vierastoverikseen. Vaikka hän ei ollut tavannut rouva Fisheriä sen jälkeen kuin tämä oli keskustellut hänen tulevaisuudestaan, tiesi Lily, että rouva Fisher käytti usein vastakohtien voittamiskykyään ystäviensä hyväksi. Carrylle oli todellakin kuvaavaa, että, vaikka hän nyt poimi omaa osaansa runsauden kentiltä, hänen todellinen myötätuntonsa kohdistui toiselle puolen — onnettomiin, huomaamattomiin, kovaonnisiin.
Kokemuksestaan rouva Fisher tiesi, ettei ollut viisasta saattaa Lilyä ensimmäisenä iltana Rosedalen välittömään vaikutukseen. Kate Corby ja pari kolme herraa ilmaantui päivällisille. Lily tunsi, että hänen oli alistuttava rouva Fisherin suunnitelmaan kuten sairas alistuu kirurgin toimiin; ja tämä miltei horrosmainen avuttomuus jatkui, kun rouva Fisher vieraiden lähdettyä seurasi häntä yläkertaan.
"Saanko tulla luoksesi polttamaan savukkeen? Jos puhelemme minun huoneessani, häiritsemme lasta." Rouva Fisher katseli häntä vieraanvaraisuutta anova ilme katseessaan. "Toivoakseni olet järjestänyt elämäsi täällä mukavaksi, ystävä hyvä? Eikös olekin hauska pikku talo? On todellinen siunaus päästä muutamiksi viikoiksi rauhaan pienokaisen kanssa."
Harvoina onnenhetkinään Carryn valtasi sellainen ylitsevuotava äitiyden tunne, että Miss Bart joutui joskus ajattelemaan, eikö hän uhraisi lopulta aikansa ja rahansa tyttärelleen, jos hänellä vain olisi niitä kylliksi.
"Se on hyvin ansaittu lepo, se minun on tunnustettava itseni", jatkoi hän vaipuen tyytyväisen näköisenä takan ääressä olevalla pehmeälle tuolille. "Louisa Bry koettelee kovasti kestävyyttä; minä toivon usein, että pääsisin takaisin Gormerien luo. Mustasukkaisuus ja epäluulo rakkausasioissa ei ole mitään verrattuna seuraelämäkunnianhimoon! Louisan oli tapana valvoa yöllä vaivaten päätään sillä, tulivatko naiset, jotka kävivät meitä katsomassa, minun takiani, koska minä olin hänen kanssaan, vai hänen takiaan, koska hän oli minun kanssani, ja aina hän koetti päästä selville, mitä minä ajattelin. Tietenkin minun täytyi luopua parhaista ystävistäni mieluummin kuin antaa hänen epäillä, että hänen oli kiittäminen minua yksinkertaisesta tutustumisesta, vaikka minä olin juuri sen takia hänen luonaan ja hän sen takia kirjoitti minulle sievoisen shekin, kun sesonki oli loppunut!"
Rouva Fisher ei ollut nainen, joka puhui itsestään ilman syytä. Paperossinsa savuverhon läpi hän yhä katseli miettivästi Miss Bartia, joka lähetettyään luotaan palvelijattarensa istui toalettipöytänsä edessä laskien irralleen hartioilleen aaltoilevat hiuksensa.