"Se ei ole mikään ihana laitos ja ainoa keino pitää siinä puoliaan on taistella sitä vastaan sen omilla aseilla — eikä ystäväiseni, millään muotoa yksin! Olet kertonut minulle niin vähän, että voin vain arvata, mitä on tapahtunut, mutta siinä touhussa, missä me elämme, ei ole aikaa kantaa kaunaa ketään kohtaan ilman syytä, ja jos Bertha on vielä kyllin ilkeä halutakseen sotkea välisi toisten kanssa, niin johtuu se varmaankin siitä, että hän yhä pelkää sinua. Hänen kannaltaan katsoen on vain yksi syy pelätä sinua; ja minun ajatukseni on se, että jos haluat rangaista häntä, sinulla on oleva välikappaleet kädessäsi. Luulen, että voit huomispäivänä mennä naimisiin George Dorsetin kanssa. Mutta jollet välitä tästä erikoisesta kostotavasta, niin ainoa keino pelastaa itsesi Berthan käsistä on, että menet jonkun toisen kanssa. Mutta jollet välitä tästä erikoisesta kostotavasta, niin ainoa keino pelastaa itsesi Berthan käsistä on, että menet jonkun toisen kanssa naimisiin."
VII
Se valaistus, jota rouva Fisher oli heittänyt tilanteesen, oli yhtä ilottoman selvä kuin talvinen aamunkoitto. Se piirsi tosiasioiden ääriviivat kylmän tarkasti varjon ja värin luomatta vaihtelua: hän oli avannut ikkunoita, joista ei koskaan nähnyt taivasta. Mutta tavallisen elämän välttämättömyyksiin pakosta taipuneen idealistin täytyy käyttää tavallisen elämän keinoja tehdäkseen johtopäätökset, joihin hän ei voi alistua. Ja Lilyn oli helpompi antaa rouva Fisherin järjestää hänen asiansa kuin käydä siihen suoraan itse käsiksi. Mutta siihen kerran jouduttuaan hän sai hartioilleen kaikki sen seuraukset; eivätkä nämä olleet esiintyneet hänelle koskaan selvempinä kuin seuraavana päivänä lähtiessään kävelylle Rosedalen kanssa.
Oli noita tyyniä marraskuun päiviä, jolloin ilma väreilee kuulasta valoa, ja maiseman piirteissä ja niitä verhoavassa kulta-autereessa oli jotakin, joka toi Miss Bartin mieleen sen syyskuun iltapäivän, jolloin hän oli kiipeillyt rinteitä Seldenin kanssa. Tämä tuskallinen muisto muodosti ivallisen vastakohdan hänen nykyiselle tilanteelleen, hänen kävelyretkensä Seldenin kanssa kun oli ollut vastustamatonta pakoa juuri siitä ilmapiiristä, jota tämä retki levitti hänen ympärilleen. Mutta toisetkin muistot kiusasivat häntä, joukko samanlaisia tilanteita. Hänen päätöksensä oli nyt kuitenkin järkkymätön. Hän käsitti, että sovittelun ikävän työn täytyi alkaa uudelleen, vieläpä paljon suurempia vastuksia vastaan, jos Bertha Dorsetin onnistuisi rikkoa hänen välinsä Gormerien kanssa. Ja hänen suojan ja turvallisuuden kaipuutaan enensi hänen intohimoinen halunsa päästä voitolle Berthasta, koska vain valta ja etevämmyys saattoi päästä hänestä voitolle. Rosedalen vaimona — sen Rosedalen, jonka hän tunsi voivansa luoda — hän saattoi ainakin vaaratta uhmata vihollistaan.
Lilyn oli pysyttävä tässä ajatuksessa kuten ainakin jossakin voimakkaassa kiihoittimessa, pidettävä yllä osaansa näyttämöllä, jonka puoleen Rosedale kallistui liian vapaasti. Kulkiessaan tämän rinnalla, jokaisella hermollaan säpsähtäen sitä tapaa, jolla tämän katse ja ääni ilmaisivat hänen omistusoikeutensa häneen, mutta kuitenkin vakuuttaen itselleen, että tämä hetken kestävä hänen suhtautumisensa sietäminen oli hinta, joka hänen oli maksettava saadakseen lopullisen vallan Rosedalesta, Lily koetti harkita tarkkaa kohtaa, missä myönnytys muuttuisi vastustukseksi ja se hinta, joka Rosedalen olisi maksettava, selvitettäisiin samaten hänelle. Mutta Rosedalen reipas itseluottamus näytti tekevän sellaiset vihjaukset mahdottomiksi, ja Lily tunnusteli jotain kovaa ja itsetyytyväistä hänen käytöstapansa näennäisen lämmön takaa.
He olivat istuneet jonkun ajan eräässä yksinäisessä kallionrotkossa järven rannalla, kun Lily äkkiä käänsi kumppaniinsa vakavan viehättävän katseensa.
"Minä uskon, mitä te sanotte, Mr. Rosedale", sanoi hän rauhallisesti, "ja olen valmis menemään kanssanne naimisiin milloin haluatte."
Rosedale, punastuen hiusmartoa myöten, hypähti tämän kuullessaan pystyyn ja jäi seisomaan hänen eteensä miltei koomilliseen pettymystä osoittavaan asentoon.
"Koska luulen sen olevan teidän toivonne", jatkoi Miss Bart samalla rauhallisella äänellä. "Ja vaikka en voinut antaa suostumustani, kun puhuitte minulle tästä aikaisemmin, olen nyt, kun tunnen teidät niin paljon paremmin, valmis uskomaan onneni teidän käsiinne."
Hän puhui sillä ylevällä suoruudella, jota hän saattoi käyttää tällaisissa tapauksissa ja joka oli kuin voimakas tasainen valo, joka oli heitetty hallitsemaan tilanteen sekavaa hämärää. Sen räikeässä valossa Rosedale näytti haparoivan hetken ajan ikäänkuin olisi tiennyt, että jokainen ulosjohtava tie oli haitallisen kirkkaasti valaistu.