Selden käänsi katseensa häneen hymyillen. "Minä olin myöskin pahoillani, että meidän piti erota sillä tavalla. Mutta en ole varma, ettenkö sitä vienyt omalle tililleni. Onneksi olin ennakolta nähnyt vaaran, johon olin joutumassa —"
"Niin että te ette todellakaan pitänyt väliä —?" pääsi Lilyltä hänen vanhan ivansa välähdys äänessä.
"Niin että olin valmistautunut seurausten varalta", korjasi Selden hyväntuulisesti. "Mutta tästä kaikesta myöhemmin. Tulkaa istumaan tulen ääreen, voin suositella tätä nojatuolia, jos sallitte minun laittaa tyynyn selkänne taa."
Hänen puhuessaan Lily oli astunut hitaasti huoneen keskelle ja pysähtynyt lähelle kirjoituspöytää, jonka lamppu heitti jyrkkiä varjoja hänen hienosti uurretuille kalpeille kasvoilleen.
"Näytätte väsyneeltä — istukaa", toisti Selden ystävällisesti.
Lily ei näyttänyt kuulevan pyyntöä. "Mieleni teki ilmoittaa teille, että läksin rouva Hatchin luota heti kun olitte käynyt luonani", sanoi hän, ikäänkuin jatkaen tunnustustaan.
"Niin — niin; minä tiedän", myönsi toinen alkaen joutua hämilleen.
"Ja että tein sen teidän puheenne perusteella. Ennen teidän tuloanne olin jo alkanut huomata, että olisi mahdotonta jäädä hänen luokseen — syistä, jotka te ilmoititte minulle; mutta minä en tahtonut myöntää sitä — en tahtonut antaa teidän huomata, että ymmärsin, mitä te tarkoititte."
"Oh, olisin voinut uskoa teidän voivan löytää oman keinonne — älkää luulko liikoja minun palvelusinnostani!"
Seldenin kevyt äänensävy, jossa Lily, jos hänen hermonsa olisivat olleet rauhallisemmat, olisi tuntenut pelkän yrityksen päästä kiusallisen hetken yli, oli ristiriidassa hänen intohimoisen halunsa kanssa saada itsensä ymmärretyksi. Tuossa omituisessa erikoisen selvyyden tilassaan, joka saattoi hänet luulemaan olevansa jo tilanteen polttopisteessä, näytti uskomattomalta, että joku saattoi pitää tarpeellisena viipyä sovinnaisissa sanaleikeissä ja verukkeissa.