Hän katsahti ylös ja näki Nettien katseen lepäävän lapsessa hellästi ja riemuisena.
"Eikö olisi liian ihanaa, jos se voisi tulla juuri samanlaiseksi kuin te? Tietystikin tiedän, ettei se koskaan voisi — mutta äidit haaveilevat mahdottomimpiakin lapsilleen."
Lily puristi lasta hetken ajan ja laski sen sitten takaisin äidin syliin.
"Voi, se ei saa tehdä niin — pelkäisin tulla katsomaan sitä liian usein!" sanoi hän hymyillen. Ja sitten, vastustaen rouva Strutherin harrasta tarjousta tulla saattamaan ja toistaen lupauksensa tulla tietenkin pian takaisin ja tehdä Georgen tuttavuutta ja nähdä palleroisen kylpemässä, hän lähti kyökistä ja laskeutui yksin portaita.
* * * * *
Kadulle päästyään hän totesi tuntevansa itsensä voimakkaammaksi ja onnellisemmaksi. Hän oli nyt ensi kerran kokenut oikullisen hyväntahtoisuutensa tuloksia ja inhimillisen yhteenkuuluvaisuuden tunne poisti jäisen kylmyyden hänen sydämeltään.
Vasta astuessaan asuntonsa ovesta sisään hänet valtasi entistä syvempi yksinäisyydentunne. Kello oli jo paljon yli seitsemän ja alakerroksesta tuleva valo ja ruoanhaju ilmaisi, että päivällinen oli alkanut. Hän kiirehti huoneeseensa, sytytti kaasun ja alkoi pukeutua. Hän ei aikonut hemmoitella itseään kauempaa syömättä olemisella siksi, että hänen ympäristönsä teki sen vastenmieliseksi. Koska hänen kohtalonsa oli elää täysihoitolassa, täytyi hänen oppia alistumaan elämän vaatimuksiin. Hän oli kuitenkin iloinen, kun hänen astuttuaan ruokasalin kuumuuteen ja huikaisevaan valoon, ateria oli melkein ohi.
Päästyään jälleen omaan huoneeseensa hän sai äkillisen toiminnan halun. Hän oli viikkomääriä ollut liian haluton ja välinpitämätön järjestääkseen tavaroitaan, mutta nyt hän alkoi tutkia järjestelmällisesti arkkujaan ja laatikoitaan. Hänellä oli jäljellä muutamia sieviä pukuja — jäännöksiä hänen viimeiseltä loistokaudeltaan Sabrinalla ja Lontoossa — mutta kun hänen oli pakko luopua palvelijattarestaan, oli hän jakanut tälle anteliaasti vaatevarastoaan. Jäljelläolevat puvut, vaikka ne olivatkin menettäneet uutuutensa, olivat säilyttäneet jalon kuosinsa, korkean taiteellisen laajuutensa ja mittasuhteensa, ja kun hän levitti ne vuoteelleen, tulivat ne tilaisuudet, joissa hän oli pitänyt niitä, elävinä hänen eteensä. Hän oli hämmästynyt huomatessaan, miten hänen vanhan elämänsä ilmapiiri ympäröi häntä. Mutta sehän oli kuitenkin kaiketinkin se elämä, johon hänet oli luotu: jokainen versoava taipumus hänessä oli huolellisesti suunnattu sitä kohti, kaikki hänen harrastuksensa ja toimensa oli opetettu keskittymään sen ympärille. Hän oli kuin näytettäväksi kasvatettu harvinainen kukka, josta on revitty joka nuppu paitsi sen kauneuden huippukukka.
Kaikista viimeiseksi hän veti arkkunsa pohjalta kasan valkoista villakangasta, joka putosi hänen käsivarrelleen. Se oli Reynoldin puku, joka hänellä oli ollut yllä Bryn elävissä tauluissa. Hänen oli ollut mahdotonta antaa sitä pois, mutta hän ei ollut nähnyt sitä koskaan tuon yön jälkeen, ja pitkistä laskoksista, kun hän suoristi niitä, lähti orvokkien tuoksu, joka tuntui hänestä kuin henkäys kukkien reunustamalta suihkukaivolta, missä hän oli seisonut Lawrence Seldenin kanssa ja puhunut kohtalostaan. Hän asetti puvut takaisin yksitellen, pannen kunkin mukana pois jonkin valonvälkähdyksen, jonkin naurun sävyn, jonkin harhailevan henkäyksen huvittelun ruusunhohtoiselta alueelta. Jokainen viittaus menneisyyteen värisytti hänen hermojaan.
Hän oli juuri sulkenut arkkunsa, kun ovelle koputettiin ja irlantilaisen palvelustytön punainen nyrkki heitti sisään myöhästyneen kirjeen. Lily luki hämmästyen kuoren ylänurkkaan painetun osoitteen. Se oli ilmoitus hänen tätinsä pesänselvittäjien toimistosta, ja hän ihmetteli, mikä odottamaton asiain kehitys oli aiheuttanut heidät rikkomaan vaitiolon ennen määräaikaa.