Seuraava aamu valkeni leutona ja kirkkaana, kesän tuntu ilmassa. Auringonpaiste sattui vinosti Lilyn kadulle, pehmensi karheata talon julkisivua, kultasi portaiden värittömät kaiteet ja heijasti sädekehiä hänen verhotun ikkunansa ruuduista.
Kun sellainen päivä on sopusoinnussa mielialan kanssa, niin sen henkäyksessä on juopumusta. Ja Selden, kiiruhtaen katua pitkin läpi sen aamuisen siivottomuuden, tunsi olennossaan nuorekkaan seikkailunhalun väristystä. Hän jätti tavan tutut polut ja retkeili mielenliikutuksen tuntemattomalle merelle. Kaikki tuntomerkit ja mitat olivat jääneet jälkeen ja hänen kulkuaan piti johtaa uusien tähtien.
Tämä kulku johti tällä kertaa vain Miss Bartin täysihoitolaan; mutta sen ränsistynyt sisäänkäytävä oli tullut tuntemattoman kynnykseksi. Lähestyessään hän tarkasteli kolmea ikkunariviä arvaillen poikamaisesti, mikä niistä oli Lilyn. Oli yhdeksän aika ja talossa tuntui olevan jo työtä ja puuhaa. Hän muisteli jälkeenpäin havainneensa, että vain yksi ikkunakaihdin oli alhaalla. Hän huomasi myös, että eräällä ikkunalaudalla oli maljakko orvokkeja ja yht'äkkiä hän päätti, että sen täytyi olla Lilyn ikkunan: häneen tietenkin täytyi yhdistää ainoa kauneuskeidas rumassa ympäristössä.
Yhdeksän aika oli varhainen vieraskäyntiaika, mutta Selden oli jättänyt kaikki sellaiset sovinnaisuuden noudattamiset. Hän tunsi vain, että hänen on heti nähtävä Lily — hän oli löytänyt sanan, jonka hän aikoi sanoa hänelle eikä sen sanomista voinut lykätä toiseen hetkeen. Oli ihmeellistä, ettei se ollut jo ennen tullut hänen huulilleen, että hän oli päästänyt Lilyn menemään eilen illalla voimatta sanoa sitä hänelle. Mutta mitäpä sillä väliä nyt, kun oli tullut uusi päivä? Se sana ei ollut hämärää, vaan aamua varten.
Selden juoksi kiivaasti rappuja ylös ja soitti kelloa, ja touhustaan huolimatta häntä hämmästytti suuresti, että ovi avautui niin pian. Vielä hämmästyttävämpää oli hänestä sisäänastuttuaan nähdä, että avaaja oli Gerty Farish — ja että tämän takana häämötti pahaenteisesti toisia olentoja järkytetyn näköisinä.
"Lawrence!" huusi Gerty oudolla äänellä, "kuinka pääsitte tänne niin nopeasti?" — ja vapiseva käsi, jonka hän laski Seldenin kädelle, näytti siinä silmänräpäyksessä kietoutuvan tämän sydämelle.
Selden huomasi toiset kasvot, jotka näyttivät hölmistyneiltä pelosta ja arveluista — hän näki emännän valtavan olennon lähenevän itseään; mutta hän vetäytyi takaisin kohottaen kätensä, kun taas hänen silmänsä koneellisesti katsoivat ylös mustia puuportaita, joita myöten hän heti tiesi serkkunsa vievän itseään.
Eräs ääni taka-alalla sanoi, että tohtori saattoi tulla takaisin millä hetkellä tahansa — ja ettei ylhäällä saanut mitenkään häiritä. Joku toinen huudahti: "Se oli suurin ihme —?" sitten Selden tunsi, että Gerty oli ottanut häntä ystävällisesti kädestä ja että heidän täytyy antaa mennä yksin ylös.
He nousivat hiljaa kolme kerrosta ja kulkivat käytävää pitkin suljetulle ovelle. Gerty avasi oven ja Selden meni hänen jäljessään. Vaikka kaihdin oli alhaalla, heitti vastustamaton auringonvalo himmennetyn kultajuovan huoneeseen, ja sen valossa Selden näki kapean vuoteen seinustalla ja vuoteella Lily Bartin hahmon liikkumattomin käsin ja rauhallisin, muuttunein kasvoin.
Että se oli todellakin Lily Bart, sen kielsi kiihkeästi jokainen hermo Seldenissä. Todellinen Lily Bart oli levännyt hänen sydäntään vasten vain muutamia tunteja sitten — mitä hänellä oli tekemistä noiden oudoksikäyneiden ja rauhallisten kasvojen kanssa, jotka — nyt ensimmäistä kertaa — eivät kalvenneet eivätkä kirkastuneet hänen tullessaan?