Osvald (syrjään). Nyt hän vielä lisäksi laulaakin — tohtori on kietonut minun.
Fransiska (menee pianon luo). Tahdotteko säestää mulle jonkun laulun?
(Avaa sen).
Osvald. Minä en soita, en ollenkaan. (Syrjään.) Minua itseä tässä soitatetaan, nauruna pidetään.
Fransiska. Hyvin arvattava, miehillä ei siihen ole aikaa, sillä ennenkuin oppii edes jotakuta valssia kitkuttamaan, saa jo monet tunnit harjoitella. Meidän tyttö parkain täytyy jokaisen ymmärtää soitantoa, täyttääksemme vajautta, jos seuroissa haastelo väjähtyy.
Osvald. Taide, jolla seura-elämän tyhjäntäpöisyyttä paikataan.
Fransiska. Se ei vielä ole mikään taide. Esimerkiksi meiltä väsähtyy haastelo. Ei mikään ole helpompaa, kuin että minä laulan teille pienen laulun.
(Istuu pianon eteen.)
Osvald. Tuo saattaa minut perikatoon!
Fransiska (avaa nuotit ja laulaa jonkun hellätunteisen laulun, esm. "Komm" Meyerbeer'ilta, "Abendstille" Gumbert'ilta, "Sehnsucht" Mendelsohn'ilta, "Heimlich" Schäffer'iltä tai jonkun muun, niin innottomasti ja tarkkamääräisesti kuin suinkin).