Osvald (ottaa ylös taulun). Luuletteko, että minä enään annan itseäni kasvattaa?
Evelina. Oh, kun te miehet olette rakastuneet, me saamme teidät käärityksi sormen ympäri ja vaimo on kyllä tilaisuudesta vaarin ottava.
Osvald. Oivallista, Evelinaseni, tuon te aina kohta tiedätte. Mutta kuitenkin väärin laskettu — juuri sentähden minä en ikänä ota vaimoa, jos huomaan itseni rakastavan häntä.
Evelina. Vaan menette kuitenkin naimisiin?
Osvald. Niin, — järjen johdolla.
Evelina. Se on mitä järjettömintä voitte tehdä.
Osvald (pitää taulua seinää vastaan). Noinko?
Evelina. Korkeammalle!
Osvald. Näin?
Evelina. Alemmaksi! Näetkö, Osvald, se voisi minua ilahuttaa. Jos kerran olette naimisissa, minä avaan rouvanne silmät teidän suhteenne, sanon hänelle kaikki, mitä tässä olette lausunut, ja olen hänen apulaisensa. Oi, hän on teille valmistava helvetin maan päällä, hän on teitä kiusaava, niin häijy vastaanne oleva, ett'ei teille lopuksi jää muuta neuvoa jälelle, kuin päättömästi häneen rakastua.