Osvald (syrjään). Ja sitä onnea minä en tähän asti ole voinut hoksata?
Lautern. Aina on hän mielessäni, tämä jalon uhkea kuva — (innolla).
Osvald. Jalon uhkea?
Lautern. Hänen silmiensä tuli, poskien vienot ruusut, joita mustankiiltävien hiuskäheräin tumma yö varjostelee.
Osvald. Mustankiiltävät käherät? Evelinallako?
Lautern (syrjään). Voi, minä ajattelin Lauraa! (Ääneen). Ei juuri mustat — mutta tummat. Ei aivan tummat — mutta minä tarkoitan sitä, ei kokonaan vaaleat. Rakkaus kuvaa tukevilla väreillä.
Osvald. Minä en ole tietänyt, että se myöskin mustutti.
Lautern. Osvald, sinä olet hänen ystävänsä, olet minunkin. Puhuttele häntä, kysy häneltä, mitä tunteita hän pitää minun suhteeni — perusta minun onneni.
Osvald. Kuule Bernhard — tämmöiset toimitettavat — en todellakaan voi sulle mitään luvata.
Lautern. Ja mihin jääpi ystävyytesi? — Tuolla tulevat naiset. Vielä kerran —