Osvald. Vanha juttu!
Fransiska. Hyvä, ettei se uudistu. Jos omahyväiset nuoret miehet vielä kaikki muuttuivat kukiksi, emmepä paljailta kukilta tietäisi, mistä saisimme miehiä. — Orvokkeja!
Osvald (etsii semmoisia). Tässä!
Fransiska (lyö häntä viheriäisellä oksalla sormille). Koettakaas vaan niin varomattomasti menetellä orvokkien kanssa — Näettekö, tämä tulee tähän, aivan likelle narcissia, joka ei ole sitä huomaavinansakaan. Se tulee kainoudesta, minkätähden pistää orvokki päänsä aina lehtien alle.
Osvald. Lehti näyttää ulkomuodolta juuri kuin sydän.
Fransiska. Antakaa se tänne, se tulee narcissin ja orvokin väliin. Tulpani tähän likinnä.
Lautern. Se on loistossa orvokin voittava.
Fransiska. Erhetys! Kylmä loisto vetää meitä vaan puoleensa, huomauttaakseen meitä orvokin hyvästä hajusta. Näettekö, nyt kumartuu narcissi heti orvokkia päin. (Osvald ei ole kääntänyt silmiänsä Evelinasta, joka teeskentelemättä sitoo sitomistaan).
Fransiska (Osvaldille). Kurjenmiekka.
Osvald. Tässä!