Fransiska. Ja mustasukkaisuuden.
Osvald. Ja heillä on tuolla ruusuja.
Evelina. Nyt myrtin-oksa.
Osvald (hyppää ylös). Myrttiä myöskin! Ei, tämä ei käy laatuun — he ovat paremmalla edulla, kuin me. (Evelinan luona). Teidän seppeleenne tulee paljon kauniimmaksi kuin tuo, paljon kauniimmaksi. Ruusuja ja myrttejä!
Fransiska (syrjään). Nyt olen yksinäni. (Ääneen). Hei, herra Born, te jätätte paikkanne. Pysykäät täällä, täytyy minun pyytää, nyt juuri tarvitsen apuanne. Näettekö tuota sopimatointa jasminin-oksaa, ottakaa tämä veitsi, leikatkaa se poikki.
Osvald, Eikö ennemmin myrttejä täältä?
Fransiska. Ei — joutukaa.
Osvald (syrjään; toiselle puolen astuissaan). Belladonna ja takiaisia! ja tuolla ruusuja ja myrttejä! (ottaa veitsen ja leikkaa oksaa, mutta pitää silmänsä yhä Evelinan puoleen kääntyneinä).
Evelina (Lauternille). Seppele on valmis, ruusu jäi jälelle, tässä saatte sen napinläpeen, vaivastanne.
Osvald (leikkaa sivaltaa vihaisesti). Voi!