Evelina (irtautuu, kyyneliin puhjeten). Minä en voi sitä vielä käsittää.
(Pois oikealle).
Osvald (rientäen hänen perässään), Evelina.
17 Kohtaus.
Osvald. Fransiska, sitte Lautern, viimeinen kukkasia kantain.
Fransiska (joka viimeisten sanain aikana seisoi ovessa). Herra Born! Mihinkä? Kummoiselta näytätte! Todellakin, teillä on haava-kuume.
Osvald (syrjään). Mutta haava sijaitsee sydämessä.
Fransiska (syrjään Lauternille). Kysykää häntä!
Lautern (astuu Osvaldin luo). Osvald, sinä olit yksin hänen kanssansa — sinä olit mulle luvannut. —
Osvald (syrjään). Oi, Jumala! Hän, joka tahtoo Evelinaa, ja Evelina, joka tahtoo minua!