CYRANO.
No, sydämestäänkö hän teille tarinoi?
ROXANE.
Se sana täss' ei sovi lainkaan!
CYRANO.
Kirjoittaako?
ROXANE.
Paremmin: runoilee! Oi, koskaan kuulla saako
tän kauniimpaa:
Lausuen.
"Kun, armas, otat sydämeni,
niin yhä enemmän se jää mun omakseni!"
Voitonriemuisena.
Se eikö ihanaa?!
CYRANO.
Pyh!
ROXANE.
Entä sitten tää:
"Jos sydämeni tahdot tuskilta sä säästää,
niin omas mulle suo, se kärsimästä päästää."
CYRANO. On liikaa joskus, toiste taaskin vaille jää, vaan liekö koskaan oikein täsmälleen!
ROXANE, jalkaa polkien.
Oi, elkää mua kiusatko! — Ah, tiedän: herra serkku pelkää, on mustasukkainen…
CYRANO, hätkähtäen.
Minäkö?…